Jotta voisimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käyttämisen. Lue lisää.

Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi käyttää vapaasti. Muistathan kuitenkin mainita lähteen edilex.fi.

27.7.2018 11.35 Oikeusnotaari, maisteriopiskelija Anton von Schrowe: Poliisin laiminlyönti estää tiedossaan oleva henkirikoshanke – rikosvastuun lähtökohdista

Oikeusnotaari, maisteriopiskelija Anton von Schrowe: Poliisin laiminlyönti estää tiedossaan oleva henkirikoshanke – rikosvastuun lähtökohdista

Heinäkuussa 2018 mediassa laajasti olleiden tietojen mukaan poliisi otti jälleen kiinni Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion, joka sittemmin pidätettiin. Ennen vangitsemisvaatimusvaihetta hänet kuitenkin vapautettiin, mutta asian esitutkinta on jutun syyttäjän mukaan edelleen käynnissä Aarnion säilyessä epäiltynä, toistaiseksi kuitenkin siis syyttömänä. Häntä kohtaan on jo lainvoimainen tuomio virkarikoksesta, ja törkeää huumausainerikosta koskeva asia on parhaillaan vireillä hovioikeudessa. Tällä kertaa kiinniotto koski kuitenkin tahallista henkirikosta: Aarnion epäiltiin liittyvän niin kutsuttuun Vuosaaren palkkamurhaan, jossa ruotsalaisessa todistajansuojelussa ollut henkilö joutui henkirikoksen uhriksi vuonna 2003. Tästä henkirikoksesta on tuomittu kolme henkilöä tekijöinä ja yksi henkilö yllyttäjänä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Tässä asiassa kaikki muut rikokset paitsi tahalliset henkirikokset ovat jo vanhentuneet.

Syyttäjän julkisuuteen antamien lausumien mukaan Aarnion epäiltiin tienneen murhasuunnitelmasta etukäteen ja laiminlyöneen henkirikoksen estämisen ja paljastamisen. Kun kiinniotosta uutisoitiin, useat mediat toistivat lähes sanasta sanaan saman kannan: jos poliisi tietää murhasta ja jättää sen estämättä, on seurauksena käytännössä elinkautinen vankeusrangaistus murhasta. Tämän näkemyksen lausuja ei selviä mediassa olleista tiedoista.

Sellaisia rikoksia, joiden tunnusmerkistössä edellytetään määrätyn seurauksen syntymistä, kutsutaan seurausrikoksiksi. Rikosoikeudellisen vastuun voi seurausrikoksissa yleisesti ottaen sanoa perustuvan joko kausaaliseen aiheuttamiseen tai osallisuuteen. Myös laiminlyönnillä voidaan katsoa olevan kausaalisuhde seuraukseen, vaikka varsinaista kausaalista aiheuttamista se ei olekaan. Laiminlyöty teko olisi kuitenkin estänyt seurauksen syntymisen. Tekijä siis aiheuttaa seurauksen kausaalisesti; tekijäkumppanuudessa taas on kyse useiden henkilöiden yhtyvästä kausaalisuudesta. Ne tekijäkumppanit, jotka eivät itse välittömästi aiheuta seurausta kausaalisesti, toimivat kuitenkin yhteisymmärryksessä välittömän aiheuttajan kanssa kokonaisuuden toteuttamiseksi, ja tuo yhteinen toiminta on välittömässä kausaalisuhteessa seuraukseen. Sitä vastoin osalliset – avunantaja tai yllyttäjä – eivät aiheuta seurausta kausaalisesti, ja siksi heidän vastuustaan onkin pitänyt säätää erikseen. Myös laiminlyöntivastuun perusta on erillisessä säännöksessä.

Uutisoinnin perusteella puheena olevassa tapauksessa on ajateltu, että Aarnio olisi erillisenä toimijana aiheuttanut seurauksen syntymisen laiminlyömällä tapahtumiin puuttumisen samalla, kun tekijöinä jo tuomitut olisivat aiheuttaneet sen aktiivisella tekemisellä keskenään yksituumaisesti. Tällainen tulkinta vaikuttaa kuitenkin ongelmalliselta. Lähtökohtaisesti Suomen oikeudessa ei ole ollut mitään pelkkään tietämiseen perustuvaa yleistä toimimis- tai ilmoitusvelvollisuutta, ja siksi onkin erikseen täytynyt säätää rikoksiksi esimerkiksi pelastustoimen laiminlyönti ja törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Henkilöllä voi kuitenkin olla velvollisuus estää seurauksen syntyminen, jos hän on niin sanotusti vastuuasemassa. Ja vastuuasema voi todella perustua esimerkiksi virkaan, toimeen tai asemaan.

Jotta vastuuasema kuitenkin voisi syntyä, tekijältä lienee edellytettävä jonkinlaista liityntää siihen toimintaan, jossa seuraus aiheutuu: seuraus on muuten liian etäinen. Pelkkä jonkun kaukaisen henkilön aikomuksista tai suunnitelmista tietäminen ei perusta riittävää liityntää tekijävastuun kannalta, edes poliisille. Poliisille ei toisin sanoen voi rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisen laiminlyöntivastuun konstruktion nojalla syntyä sellaista vastuuasemaa suhteessa kaikkiin maassa oleviin ihmisiin, että hänellä on aina kun se on mahdollista velvollisuus estää kaikkiin seurausrikoksiin syyllistyminen uhalla, että velvollisuuden laiminlyönti tuo mukanaan tekijävastuun tuosta rikoksesta, johon joku toinen, jonka kanssa kyseinen poliisi ei toimi yhteisymmärryksessä, on siis syyllistynyt. Sen sijaan poliisihenkilö voi tällöinkin joutua rikosvastuuseen virkarikossäännösten perusteella, koska on selvää, että poliisi ei voi pysyä passiivisena, mikäli tietää vakavan rikoksen tulevan tapahtumaan. Olennaista on kuitenkin huomata, että silloin kyse ei ole asianomaisen seurausrikoksen tekijävastuusta.

Yleensä rikosoikeudessa katsotaan toiminnan ja seurauksen välisen kausaaliyhteyden katkeavan etäisemmiltä toimijoilta, kun seurausta lähempänä olevat aikuiset ja vastuulliset toimijat aiheuttavat sen vapaaehtoisesti ja tietoisesti. Tätä oppia ei kuitenkaan sellaisenaan sovelleta epävarsinaisiin laiminlyöntirikoksiin. Niissä on kuitenkin perusteltua edellyttää eräänlaista samanarvoisuusvaatimusta, jossa etäisen ja välittömän toimijan erolla on myös merkitystä: asianomaisen tapauksen olosuhteissa laiminlyöntiä on voitava moitittavuudeltaan verrata aktiiviseen aiheuttamiseen. Tässä tapauksessa kuoleman aiheuttaneet henkilöt on tuomittu murhista, ja pelkän joidenkin etäisten henkilöiden henkirikossuunnitelmaa koskevan tietämisen ja sen synnyttämän puuttumisvelvollisuuden laiminlyömisen on vaikea arvioida olevan moitittavuudeltaan samanarvoista tekijöiden toiminnan kanssa. 

Sen sijaan, kuten edellä mainittiin, vastuu avunannon perusteella ei edellytä kausaalista aiheuttamista. Lisäksi avunantoon on mahdollista syyllistyä myös laiminlyönnillä. Tässä ei mennä pidemmälle avunantokonstruktion sisältöön eikä soveltamiseen, mutta todetaan sen tien siis ainakin teoriassa olevan auki tällaisessa tilanteessa. Avunannosta tosin tuomitaan alennetulta rangaistusasteikolta, mikä merkitsee sitä, että avunannosta ei voi seurata elinkautista vankeutta. Niinpä mediassa laajasti esitetty näkemys siitä, että ainoa mahdollinen rangaistus tällaisessa tilanteessa – mikäli joskus etenisi langettavaan tuomioon asti – olisi elinkautinen vankeus, vaikuttaa kyseenalaiselta.

Anton von Schrowe
ON, maisteriopiskelija


Kirjoita Edilexiin

Toimittaja: Edilex-toimitus,  toimitus.edilex@edita.fi

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.