Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

17.7.2018 8.12 Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut tutkia ulosottovalituksia

Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut tutkia ulosottovalituksia

Häädöstä oli valitettu vain omaisuuden käsittelyä koskevan päätöksen osalta. Ulosottomies oli häädön täytäntöönpanossa 18.12.2017 antanut yhtiölle luvan menetellä arvottoman tai vähäarvoisen omaisuuden suhteen haluamallaan tavalla eikä lupaan liittynyt velvollisuutta omaisuuden säilyttämiseen. Mikäli hakijalle ei olisi annettu mainittua lupaa, ulosottomies olisi hävittänyt omaisuuden itse tai antanut hävittämisen ulkopuolisen tehtäväksi, jolloin kysymyksessä oleva omaisuus ei olisi enää tosiasiassakaan palautettavissa. Laissa rinnastetaan omaisuuden luovuttaminen hakijalle omaisuuden hävittämiseen, ja yhtiöllä oli luvan saatuaan ollut oikeus menetellä omaisuuden suhteen haluamallaan tavalla. Laissa ei ole säädetty häädön hakijalle palautusvelvollisuutta. Näin ollen häädön täytäntöönpano oli kysymyksessä olevan omaisuuden osalta saatettu loppuun 18.12.2017, eikä omaisuus ollut enää palautettavissa A:lle ja B:lle ulosoton keinoin. Hovioikeus katsoi, ettei asiaa ollut syytä arvioida toisin sen vuoksi, että tässä tapauksessa ainakin osa kysymyksessä olevasta omaisuudesta on vielä tallessa ja että asiassa oli sen tuomioistuinkäsittelyn ajaksi annettu keskeytysmääräys. Loppuun saatettu täytäntöönpano oli lakkauttanut muutoksenhakuintressin, eikä A:lla ja B:llä ollut valitusoikeutta kyseisen omaisuuden osalta. Näin ollen käräjäoikeuden ei olisi tullut tutkia A:n ja B:n valituksia. (Vailla lainvoimaa 17.7.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.