Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

29.6.2018 15.04 Hovioikeus ei pitänyt 2 vuotta 7 kuukautta kestäneen huoltoriidan kokonaiskäsittelyaikaa kohtuuttomana

Hovioikeus ei pitänyt  2 vuotta 7 kuukautta kestäneen huoltoriidan kokonaiskäsittelyaikaa kohtuuttomana

HO:n ratkaisun antamiseen mennessä asiaa oli kokonaisuudessaan käsitelty noin 2 vuotta 7 kuukautta. HO totesi, että viivytyksiä asian käsittelyssä oli aiheutunut asian KO:een uudelleen käsiteltäväksi palauttamisen ja olosuhdeselvityksen hankkimisen yhteydessä. Asian käsittelyssä käräjä- tai hovioikeudessa ei kuitenkaan ollut havaittavissa pitkiä passiivisia jaksoja. Tuomioistuimella ei myöskään ollut kuin rajoitetut mahdollisuudet valvoa olosuhdeselvityksen valmistumista joutuisasti. Näillä perusteilla asiaa kokonaisuutena arvioituaan HO KO:n tavoin katsoi, ottaen huomioon isän mahdollisuus myös oikeudenkäynnin kestäessä tavata lapsiaan, ettei kokonaiskäsittelyaika ollut niin pitkä, että se olisi loukannut oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla isän oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. (Vailla lainvoimaa 29.6.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.