Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Julkisoikeus

6.6.2018 9.13 KHO äänesti: On perustuslain vastaista että kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ajoluvan hakemista edeltäneen viiden vuoden aikana merkitsee ehdotonta estettä taksinkuljettajan ajoluvan saamiselle

KHO äänesti: On perustuslain vastaista että kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ajoluvan hakemista edeltäneen viiden vuoden aikana merkitsee ehdotonta estettä taksinkuljettajan ajoluvan saamiselle

Trafi oli 19.12.2016 hylännyt A:n taksinkuljettajan ajolupaa koskevan hakemuksen, koska A oli 10.5.2014 syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. A oli henkilöauton ja pakettiauton kuljettamiseen oikeuttavalla ajokortilla erehdyksessä ajanut viiden kilometrin matkan autoa, joka oli rekisteröity kevytkuorma-autoksi. Hänet oli tämän johdosta tuomittu sakkorangaistukseen ja määrätty ajokieltoon. Taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan syyllistyminen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ajoluvan hakemista edeltäneen viiden vuoden aikana merkitsi ehdotonta estettä ajoluvan saamiselle. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksensä perusteluissa mainituista syistä välttämättömäksi arvioida käsillä olevan yksittäistapauksen yhteydessä, muodostuiko lain soveltamisen lopputulos asiassa perustuslain vastaiseksi. Koska tällaista elinkeinovapauden rajoitusta ei voitu selvästikään pitää välttämättömänä toisen perusoikeuden takaamiseksi eli liikenne- ja asiakasturvallisuuden saavuttamiseksi, lainkohta oli jätettävä tässä tapauksessa soveltamatta. Äänestys 4–1.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.