Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Verotus

27.4.2018 15.11 KHO poisti Tullin ennakkoratkaisun pienpanimon valmisteverotusasiassa

KHO poisti Tullin ennakkoratkaisun pienpanimon valmisteverotusasiassa

Alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 §:n (383/2015) 1 momentin mukaan niin kutsutun pienpanimoalennuksen myöntämisen edellytyksenä on, että olut on tuotettu oikeudellisesti ja taloudellisesti muista panimoista riippumattomassa panimossa, joka toimii fyysisesti erillään muista panimoista eikä harjoita lisenssivalmistusta ja jonka kalenterivuoden aikana tuottaman oluen määrä on enintään 15 000 000 litraa. Ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatussa tilanteessa toinen pienpanimo vuokrasi A Oy:n tuotantolaitteita ja henkilökuntaa oluen valmistamista varten. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tällaisen sopimussuhteen seurauksena kaksi eri panimoa tuottivat olutta fyysisesti samoissa tiloissa. Pienpanimoalennuksen edellytykset eivät tällaisen yhteistyön aloittamisen jälkeen enää täyttyneet. Ennakkoratkaisu.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.