Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

24.4.2018 10.30 KHO:n tuloverotusta koskeva päätös - tulolähdettä koskeva verotuksen oikaisu

Verohallinto oli 23.2.2012 tekemällään verotuksen oikaisupäätöksellä verovelvollisen vahingoksi oikaissut A Oy:n verotusta verovuodelta 2011 siten, että verotuksen toimittamisen yhteydessä elinkeinotoiminnan tulolähteen tulona verotettu 974 374,47 euron tulo oli muutettu verotettavaksi henkilökohtaisen tulolähteen tulona. A Oy:n verotusta verovuodelta 2012 toimitettaessa yhtiön henkilökohtaisen tulolähteen verotettavaksi tuloksi oli vahvistettu 910 326,26 euroa. Yhtiön vaatimukset yhtiön pitämisestä elinkeinotoimintaa harjoittavana yhtiönä oli hylätty. KHO myönsi yhtiölle valitusluvan ja tutki asian. Verovuoden 2011 osalta HAO:n ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä verotuksen oikaisupäätös verovelvollisen vahingoksi kumottiin ja poistettiin. Verovuoden 2012 osalta HAO:n ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset kumottiin ja poistettiin. (Julkaisematon 24.4.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.