Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

20.3.2018 13.00 Hovioikeuden ratkaisu sovinnon vahvistamisratkaisun oikeusvoimavaikutuksesta

Hovioikeuden ratkaisu sovinnon vahvistamisratkaisun oikeusvoimavaikutuksesta

Kiinteistö Oy Vilppulan Nelikulman ja LauSet Oy:n välisessä sovinnossa oli vahvistettu, ettei osapuolilla ollut toisiaan kohtaan enää kysymyksessä olleeseen oikeussuhteeseen eli purettuun kiinteistönkauppaan perustuvia vaatimuksia lukuun ottamatta oikeudenkäyntikuluvaatimuksia. Kiinteistö Oy Vilppulan Nelikulman uudessa kanteessa LauSet Oy:öön kohdistama vaatimus kiinteistöjen tuottojen korvaamisesta perustuu kiinteistönkaupan purkamiseen. Pirkanmaan käräjäoikeuden 20.8.2015 vahvistamassa sovinnossa on oikeusvoimaisesti ratkaistu, ettei osapuolilla ole toisiaan kohtaan enää purettuun kiinteistönkauppaan perustuvia vaatimuksia. Koska kaikki kiinteistönkaupan purkamiseen perustuvat vaatimukset olisi voitu kanteenmuutoskiellon estämättä esittää sovintoon päättyneessä oikeudenkäynnissä, sovintoa ei ollut vahvistettu liian laajana. Sovinnon vahvistamisratkaisun oikeusvoimavaikutus esti siten kanteen tutkimisen. (Vailla lainvoimaa 20.3.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.