Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

14.3.2018 11.30 Prof. Seppo Koskinen: Työaikalain soveltamisala ja Euroopan unionin oikeus – KKO:2018:10

Prof. Seppo Koskinen: Työaikalain soveltamisala ja Euroopan unionin oikeus – KKO:2018:10

Korkein oikeus tapauksessa noudatti arviointinsa lähtökohtien ja tässä tapauksessa myös lopputuloksen osalta sitä, miten unionin tuomioistuin oli sen tapausta koskevassa vastauksessaan ennakkoratkaisupyyntöön todennut. Mielenkiintoista asiassa on se, että työaikalakimme ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (työaikadirektiivi) poikkeavat sanamuodoltaan tuomiossa käsitellyn tilanteen osalta. Korkein oikeus ei käsitellyt työaikalain ja direktiivin erilaisten sanamuotojen merkitystä. Korkein oikeus kuitenkin unionin tuomioistuimen direktiivin tulkintaan perustuvan ennakkoratkaisun perusteella kumosi toiseen lopputulokseen päätyneet pelkästään työaikalain tulkintaan perustuneet käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot. Korkein oikeus ei tässä yhteydessä myöskään esimerkiksi arvioinut sitä, työskentelevätkö sijaisvanhemmat työajan valvonnan ja määräytymisen osalta samalla tavoin kuin varsinaiset lapsikylävanhemmat. Korkein oikeus tarkasteli vain sijaisvanhemman kuulumista työaikalain piiriin siten kuin Unionin tuomioistuinkin oli tehnyt. Olisi ollut mielenkiintoista ja korkeimmalle oikeudelle mahdollisesti myös haastavaa, jos se olisi jollakin tavoin käsitellyt myös sitä, voidaanko sijaisvanhempia ja varsinaisia lapsikylävanhempia arvioida eri tavoin. Nyt näyttää siltä, että esitetyt arviointikriteerit tarkoittavat sitä, että myös lapsikylävanhemmat kuuluvat työaikalain piiriin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.