Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

26.2.2018 15.42 Hovioikeus: Kirkkoherran valintaa koskevassa asiassa tasa-arvolain tarkoittamana työnantajana oli pidettävä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntaa

Hovioikeus: Kirkkoherran valintaa koskevassa asiassa tasa-arvolain tarkoittamana työnantajana oli pidettävä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntaa

Näin olleen kanne Mikkelin hiippakunnan tuomikapitulia vastaan ajettuna oli nostettu väärää vastaajaa vastaan ja KO:n toteamin tavoin väärässä tuomioistuimessa. Vanhentumisen osalta HO katsoi, että kanne asiassa olisi tullut nostaa vuoden kuluessa seurakuntaneuvoston 21.10.2014 tekemästä päätöksestä. Kun kanne oli nostettu vasta 7.12.2015, oli se liian myöhään nostettu. Tämän vuoksi kanne oli jätettävä tutkimatta. Oikeudenkäyntikulut jäivät asiaosaisten itsensä vastattaviksi. (Vailla lainvoimaa 26.2.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.