Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Ympäristö, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

26.2.2018 14.00 Hovioikeuden päätös oikeudenkäyntiavustajan luvan peruuttamisesta muun kuin kurinpidollisen seuraamuksen perusteella

Hovioikeuden päätös oikeudenkäyntiavustajan luvan peruuttamisesta muun kuin kurinpidollisen seuraamuksen perusteella

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta oli peruuttanut A:lle myönnetyn luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana. Lautakunta oli todennut ratkaisussaan, että A:n syyksi on lainvoimaisella tuomiolla luettu kolme velallisen epärehellisyyttä, neljä törkeää velallisen epärehellisyyttä sekä törkeä kavallus. Koska A:n syyllisyyttä koskeva kysymys oli jo lainvoimaisesti ratkaistu, oikeudenkäyntiavustajalautakunta ei voinut ottaa kantaa A:n väitteisiin hänen syyttömyydestään. HO katsoi käsittelyratkaisussaan, että suullisen käsittelyn järjestäminen oli selvästi tarpeetonta ja hylkäsi valittajan sitä koskevan vaatimuksen. Pääasian osalta HO tutki oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisun oikeellisuuden. Aihetta ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 26.2.2018)

Koko dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.