Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

19.2.2018 10.29 KKO myönsi jatkokäsittelyluvan urakkasopimusasiassa

KKO myönsi jatkokäsittelyluvan urakkasopimusasiassa

Korkein oikeus katsoi, että väitetyn sovintosopimuksen sanamuoto ei ollut yksiselitteisen selvä. Käräjäoikeus oli perustanut ratkaisunsa osapuolten eri tulkintavaihtoehtoja tukevien argumenttien punninnalle. Käräjäoikeus oli päätynyt tulkinnassaan sopimuksen laatijalle edulliseen tulkintaan. Urakoitsija oli kiistänyt käräjäoikeuden tekemät johtopäätökset ja vedonnut seikkoihin, jotka tukevat tulkintaa, jonka mukaan osapuolten sopimus olisi koskenut vain riidattomia eriä. Käräjäoikeuden ratkaisun ja urakoitsijan valituksessaan esittämien seikkojen perusteella asiassa oli ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, joten hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Tässä tilanteessa asiassa ei ollut tarpeen erikseen arvioida sitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut myöntää myös muulla perusteella.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.