Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

16.2.2018 13.15 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi äänestäen syytteet törkeästä kavalluksesta

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi äänestäen syytteet törkeästä kavalluksesta

Asiassa oli arvioitava sitä, olivatko A ja B tienneet tai pitäneet varsin todennäköisenä, että he C Oy:n myydessä laitteet, jätepuristimet ja paalaimet, eteenpäin ennen jäännösarvolaskujen maksamista menettelevät oikeudettomasti ja siten syyllistyvät laitteiden anastukseen. Vaikka A:n ja B:n oli katsottava toimineen varomattomasti, hovioikeus katsoi, että asiassa jäi varteenotettava epäilys siitä, oliko A:n ja B:n täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että he syytteessä tarkoitetulla menettelyllään toimivat kyseisen rahoitusyhteistyön perusteiden vastaisesti ja siten oikeudettomasti sekä aiheuttavat pankille menetyksiä ja syyllistyvät anastukseen yhtiön myydessä laitteet eteenpäin ennen jäännösarvolaskujen maksamista. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A ja B olisivat tahallaan anastaneet hallussaan olleita syytteessä tarkoitettuja laitteita. Syyte törkeästä kavalluksesta oli siten hylättävä. (Ään. 2–1, vailla lainvoimaa 16.2.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.