Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

16.2.2018 14.02 Käräjäoikeudessa arvioitiin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen tunnusmerkistön täyttymistä - jatkokäsittelylupaa ei myönnetty

Käräjäoikeudessa arvioitiin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen tunnusmerkistön täyttymistä - jatkokäsittelylupaa ei myönnetty

Syytteen mukaan vastaaja oli vaikeuttanut järjestystä ylläpitävälle henkilölle lain nojalla kuuluvan tehtävän suorittamista. Vartioimisliikkeen palveluksessa olevat vartioimistehtävää vartioimisalueella suorittaneet vartijat olivat ilmoittaneet vartioimisalueella olleelle vastaajalle selvittävänsä epäiltyä lievää vahingontekoa/näpistystä. Vartijat olivat kehottaneet vastaaja olemaan poistumatta paikalta. Vastaaja oli yrittänyt poistua paikalta, jolloin toinen vartijoista oli pysäyttänyt vastaajan. Vastaajan yrittäessä edelleen poistua vartijat olivat ottaneet vastaajaa kiinni käsivarsista. Vastaaja oli vastustanut vartijoita rimpuilemalla, minkä johdosta vartijat olivat joutuneet laittamaan vastaajalle käsiraudat. Vastaajan menettelyn katsotiin täyttäneen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen tunnusmerkistön. HO ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 16.2.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.