Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

12.2.2018 9.41 KHO: Hyötyä saavan yhtiön toimitusjohtaja oli esteellinen kunnanhallituksen kokouksessa

KHO: Hyötyä saavan yhtiön toimitusjohtaja oli esteellinen kunnanhallituksen kokouksessa

Sopimuksesta ja sivistyslautakunnan asiaa koskevasta pöytäkirjasta ilmeni, että Keminmaan kunta osana opetusjärjestelyä maksoi Pohjanranta Oy:lle koulutilojen vuokrana noin 11 800 euroa toiminta-ajalta. Lisämäärärahan myöntämistä koskevasta ratkaisusta oli siten katsottava olleen odotettavissa erityistä hyötyä Pohjanranta Oy:lle hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla. A oli tämän vuoksi Pohjanranta Oy:n toimitusjohtajana ollut mainitun lainkohdan perusteella esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn kunnanhallituksessa 11.8.2014. Kunnanhallituksen päätös oli A:n esteellisyyden vuoksi syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.