Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

9.2.2018 14.10 Hovioikeuden ratkaisu yrityssalaisuuden rikkomisen tunnusmerkistön täyttymisestä

Hovioikeuden ratkaisu yrityssalaisuuden rikkomisen tunnusmerkistön täyttymisestä

A oli kopioinut L Oy:n liikesalaisuuksia sisältäviä tiedostoja ja tietokantoja huomattavan määrän sen jälkeen, kun hänen työsuhteensa mainittuun yhtiöön oli jo päättynyt ja hän oli ollut siirtymässä kilpailijan palvelukseen. Hän oli edelleen kopioinut tietoja myös kahdelle muulle tallennusvälineelle. Asiakirjojen paperitulosteet sekä osa tiedoista oli löytynyt noin vuoden kuluttua A:n työsuhteen päättymisestä H Oy:n toimistosta, jossa A oli työskennellyt. Hovioikeus katsoi, että A oli siten laissa tarkoitetulla tavalla käyttänyt kopioimiaan tietoja. A oli menettelyllään syyllistynyt yrityssalaisuuden rikkomiseen. (Vailla lainvoimaa 9.2.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.