Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

5.2.2018 14.00 KHO alensi oppisopimuskoulutukseen maksettujen valtionosuuksien takaisinperittävää määrää sekä poisi koron

KHO alensi oppisopimuskoulutukseen maksettujen valtionosuuksien takaisinperittävää määrää sekä poisi koron

Asiassa ei voitu tarkoin laskea sitä vuosilta 2007–2010 maksettujen valtionosuuksien määrää, jonka ministeriö oli voinut periä takaisin, joten takaisinperittäväksi hyväksyttävää määrää oli kohtuudella alennettava. Tässä arvioinnissa otettiin huomioon muun ohella, että koulutuksen järjestäjän oppisopimusasiakirjojen puutteet tulivat käytännössä todetuiksi vasta koulutuksen järjestäjän toimintaan tehdyn tarkastuksen jälkeen, jolloin saatu valtionosuus oli jo käytetty opiskelijalle annettuun koulutukseen. Lisäksi niiden oppisopimusasiakirjojen puutteiden ja virheiden osalta, joihin liittyi tulkinnanvaraisuutta, takaisinperintäpäätös saattoi olla koulutuksen järjestäjän kannalta lopputulokseltaan kohtuuton, etenkin kun puutteen tai virheen kohteena olevasta seikasta ei ollut ollut ministeriön ohjausta.
Korkein hallinto-oikeus alensi takaisinperittävää määrää sekä poisti koron suorittamista koskevan velvollisuuden kokonaisuudessaan.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.