Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

26.1.2018 14.45 Hovioikeus katsoi poikansa pahoinpitelystä tuomitun isän toimineen hätävarjelutilanteessa

Hovioikeus katsoi poikansa pahoinpitelystä tuomitun isän toimineen hätävarjelutilanteessa

Asiassa oli riidatonta, että pojan pituus on 197 cm ja että hän on taipuvainen aggressiiviseen käytökseen. Lisäksi asiassa oli riidatonta, että pojan isä oli vääntänyt poikansa kättä selän taakse mahdollisesti kipua aiheuttaen. Arvioitavaksi oli jäänyt, oliko isän menettelyssä ollut kyse pahoinpitelystä vai oliko hänen menettelynsä ollut sallittua hätävarjeluna. HO katsoi, että pojan isän oli asiassa mainituilla perusteilla katsottava toimineen tavalla, jota voitiin pitää RL4 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla sallittuna hätävarjeluna. Syyte pahoinpitelystä oli näin ollen hylättävä ja pojan isä vapautettava velvollisuudesta suorittaa pojalleen korvausta kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta. Asian näin päättyessä pojan isä oli vapautettava myös velvollisuudesta korvata todistelukustannukset valtiolle. (Vailla lainvoimaa 26.1.2018)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.