Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

22.1.2018 14.21 Hovioikeus keskeytti liiketoimintakiellon

Hovioikeus keskeytti liiketoimintakiellon

Liiketoimintakiellon täytäntöönpanon keskeyttämisellä voidaan pyrkiä muun ohella siihen, että kielto voidaan siirtää vastaajien kannalta soveliaampaan ajankohtaan taikka siihen, ettei muutoksenhaku kävisi merkityksettömäksi. AP ja BP esittämillään kirjallisilla todisteilla muun muassa L Oy:n tilinpäätöksestä tilikaudelta 1.1.-31.12.2016, kirjanpitoajosta 31.10.2017 sekä listauksella 12.12.2017 yhtiön 21 työntekijästä esittivät sellaisen yksilöidyn selvityksen L Oy:n liiketoiminnan laadusta ja laajuudesta, jonka perusteella voitiin arvioida liiketoimintakiellon noudattamisen vaikutuksia ja haitallisuutta. Yhtiön toimintaa olivat johtaneet ja johtavat ainoastaan AP ja BP, ja he vetosivat siihen, että välitön liiketoiminnasta irtautuminen aiheuttaisi mittavia taloudellisia vahinkoja muille tahoille. Edellä mainittu ja huomioon ottaen L Oy:n liiketoiminnan laajuus ja yhtiön työntekijöiden lukumäärä, hovioikeus päätyi arvioinnissaan siihen, että näistä laissa tarkoitetuista erityisistä syistä käräjäoikeuden määräämää liiketoimintakieltoa ei ollut toistaiseksi noudatettava mainitussa liiketoiminnassa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.