Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

2.1.2018 8.00 KHO kumosi hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset ja palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi ulkomaalaislain 88 e §:ssä säädetyn sisäisen paon edellytysten arvioimiseksi

KHO kumosi hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset ja palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi ulkomaalaislain 88 e §:ssä säädetyn sisäisen paon edellytysten arvioimiseksi

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajaan Kabulissa kohdistuva uhassa ei ollut kyse ulkomaalaislain 87 §:ssä tarkoitetusta vainosta eikä hänelle näin ollen ollut tullut myöntää turvapaikkaa. Toissijaisen suojelun osalta korkein hallinto-oikeus arvioi, ettei asiassa voitu poissulkea sitä mahdollisuutta, että kyseinen henkilö voisi vaikutusvaltansa vuoksi saattaa valittajan vakavaan vaaraan Kabulissa, eikä valittajan olisi mahdollista tätä uhkaa vastaan turvautua viranomaisten antamaan suojaan. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella tällaisen vaaran toteutuminen oli varsin todennäköistä. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus katsoi, että oli olemassa riittävät perusteet arvioida valittajan olevan Kabulissa todellisessa vaarassa kärsiä vakavaa haittaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuilla tavoilla. Asiassa oli kuitenkin vielä arvioitava, oliko valittajalla mahdollisuus oleskella muualla Afganistanissa ilman edellä mainitun vakavan haitan uhkaa.
Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston valituksenalaiset päätökset ja palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi ulkomaalaislain 88 e §:ssä säädetyn sisäisen paon edellytysten arvioimiseksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.