Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

8.12.2017 9.13 Hovioikeus: Avustajan palkkiota määrättäessä lähtökohtana on että päämies matkustaa itse avustajansa luo

Hovioikeus: Avustajan palkkiota määrättäessä lähtökohtana on että päämies matkustaa itse
avustajansa luo

Avustajan palkkiota määrättäessä lähtökohtana on, että päämies matkustaa itse avustajansa luo. Tästä voidaan poiketa, jos asian laatu ja merkitys tai päämiehen henkilöön liittyvät erityiset seikat edellyttävät sitä. Erityisinä seikkoina voidaan pitää esimerkiksi päämiehen liikkumiskykyä rajoittavaa sairautta tai hänen olemistaan vangittuna. HO totesi, ettei lapsen huoltoa ja taamisoikeutta koskevassa asiassa ollut esitetty sellaisia erityisiä seikkoja, jonka vuoksi avustajan matkustaminen neuvotteluun päämiehensä luokse olisi ollut välttämätöntä. HO katsoi, ettei asiassa ollut perusteita maksaa avustajalle korvausta hänen vaatimistaan matkakuluista tältä osin. (Vailla lainvoimaa 9.11.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.