Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

16.11.2017 12.10 KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta jolla maa-aineslupapäätös oli kumottu ja palautettu lautakunnalle Laukaassa

KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta jolla maa-aineslupapäätös oli kumottu ja palautettu lautakunnalle Laukaassa

Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta oli myöntänyt Jyvässeudun Sora Oy:lle maa-aineslain 4 §:n mukaisen luvan soran ja hiekan ottamiseen Laukaan kunnan Lievestuoreen kylässä sijaitsevilta tiloilta. Hämeenlinnan hallinto-oikeus oli kumonnut lautakunnan päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi, koska esitettyä selvitystä pohjavesiolosuhteista ei voitu pitää riittävänä, eikä hankkeen vaikutuksia pohjaveteen voitu riittävästi arvioida. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta todeten muun muassa, että maa-aineslain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan maa-aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.