Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

25.10.2017 9.32 Hovioikeus arvioi petostahallisuutta toisin kuin käräjäoikeus työmarkkinatuen nostamista koskevassa asiassa

Hovioikeus arvioi petostahallisuutta toisin kuin käräjäoikeus työmarkkinatuen nostamista koskevassa asiassa

Ottaen huomioon sen, että vastaaja oli oma-aloitteisesti käynyt Kelassa kysymässä neuvoa ja toiminut saamiensa ohjeiden perusteella sekä sen, että kyseessä oli ollut TE-Keskuksesta osoitetusta työstä, ei KO:n mukaan asiassa ollut luotettavasti näytetty sitä, että vastaaja olisi toiminut asiassa tahallisesti työtulojen suuruudesta ja ilmoitusvelvollisuusilmoituksesta huolimatta. KO oli hylännyt syytteen petoksesta. HO puolestaan katsoi vastaajan syyllistyneen siihen mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta kuitenkin siten, että tekoaika oli 3.1.-19.9.2013 ja Kelan vastaajalle perusteettomasti maksaman työmarkkinatuen määrä oli 2.727,62 euroa. Teko täytti petoksen tunnusmerkistön. (Vailla lainvoimaa 25.10.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.