Avoin
Tätä uutista voi käyttää vapaasti. Muistathan kuitenkin mainita lähteen edilex.fi.

28.9.2017 12.04 HTK, rikoskomissario Marko Forss: Kuolemanjälkeinen kunnia ja yksityiselämä – Mitä tietoja kansalainen saa julkaista kuolleesta henkilöstä erityisesti sosiaalisessa mediassa?

HTK, rikoskomissario Marko Forss: Kuolemanjälkeinen kunnia ja yksityiselämä – Mitä tietoja kansalainen saa julkaista kuolleesta henkilöstä erityisesti sosiaalisessa mediassa?

HTK, rikoskomissario Marko Forssin Edilexissä julkaistussa referee-artikkelissa käydään läpi millainen kunnian ja yksityiselämän suoja kuolleella henkilöllä on ja millaisia laintulkintaongelmia siihen liittyy. Kirjoituksessa esitetään lainsäädäntökritiikkiä, mutta myös tulevaan lainsäädäntöön liittyviä suosituksia. Kirjoittaja on pyrkinyt ottamaan mukaan ne vähäiset oikeustapaukset, joita aiheen tiimoilta on löytänyt. Vähäisen oikeuskäytännön takia kirjoittaja nostaa esille myös esimerkkejä nettipoliisin työssä kohtaamistaan tapauksista. Sosiaaliseen mediaan liittyen lainsoveltamisongelmat ja sääntelyn ajantasaisuus eivät koske pelkästään vainajaa koskevien tietojen julkaisua, vaan problematiikka koskee laajasti sääntelyä yleensä. Olisi toivottavaa, että lainsäätäjä huomioisi sosiaalisen median vaikutukset entistä paremmin erityisesti rikoslain ja erilaisten pakkokeinoihin liittyvien säännösten valmistelussa. Se on sekä poliisin että kansalaisen oikeusturvan kannalta paras ratkaisu, Forss kirjoittaa.

Otteita artikkelista

Kuvia ja erilaisia kuolleeseen henkilöön liittyviä tietoja on julkaistu perinteisessä mediassa jo vuosikausia, mutta rikosoikeudellista vastuuta kuolleen tietojen julkaisemisesta on jouduttu arvioimaan äärimmäisen harvoin. Tiedotusvälineiden osalta tapauksia on käsitelty yleensä Julkisen sanan neuvostossa (JSN). Viranomaisten, eli lähinnä poliisin osalta, julkaisemisen laillisuutta on taas arvioitu yleensä ylimpien laillisuusvalvojien toimesta.

Internetin ja erityisesti sosiaalisen median myötä yksityishenkilöille on syntynyt ihan yhtä kattava mahdollisuus julkaista tietoja kuolleista kuin tiedotusvälineilläkin. Vaikka sosiaalista mediaa voidaan käyttää myös positiivisessa mielessä, esimerkiksi Facebookin muistotiliominaisuuden myötä, on erilaisia ongelmatilanteita vainajan tietojen julkaisemiseen liittyen ollut havaittavissa jo muutamien vuosien ajan. Suuressa osassa tapauksista asiaan ei ole voitu puuttua, mikä on voinut omalta osaltaan pahentaa omaisten kärsimyksiä.

Kuolleen kunniaa suojaavan sääntelyn keskiössä on rikoslain (39/1889, RL) vainajan loukkaamista koskeva momentti kunnianloukkauksesta (RL 24:9.2). Kyse ei kuitenkaan ole suoranaisesti vainajan oikeuksista, vaan suojan kohteena ovat kuolleelle erityisen läheiset ihmiset ja heille mahdollisesti aiheutettu kärsimys (RL 24:9.2). Tämä soveltuu myös tulkintaan, jossa perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti vain luonnollisille henkilöille heidän elinaikanaan.5 Toisaalta viime vuosina perusoikeuksien merkityksen on katsottu kattavan osittain kuolemanjälkeistä aikaa perustuslain (731/1999, PL) 1 §:n 2 momentin ihmisarvon loukkaamattomuutta suojaavaan säännöksen perusteella. Tällöin ei tosin ole ollut kysymys sananvapausrikoksista, vaan esimerkiksi elintenluovutustilanteesta tai uskonnon- ja omantunnonvapauteen liittyvistä seikoista.6 Lisäksi sikiön on katsottu saavan suojaa äidille annettavan perusoikeusturvan välityksellä.

Kunnianloukkaus

Perustuslain 10.1 §:n perusteella jokaisen kunnia on turvattu. Tätä konkreettista suojaa antavat rikoslain 24 luvun 9 §:n ja 10 §:n sääntelyt. Rikoslailla on suojattu kuolleen kunniaa jo sen säätämisestä lähtien. Vuoden 2000 rikoslain kokonaisuudistukseen asti kuolleen kunniaa koskeva säännös löytyi rikoslain 27 luvusta omana säännöksenään. Vuoden 2000 uudistuksessa kuolleen kunniaa suojaava säännös siirrettiin kunnianloukkaussäännöksen yhteyteen, koska sen säilyttäminen rikoslaissa katsottiin edelleen tarpeelliseksi, vaikka sen soveltaminen olikin ollut erittäin harvinaista.

Kunnianloukkaussäännös jakautuu 1 momentissa kahteen erilaiseen tekomuotoon. Ensinnäkin 1 momentin 1 kohdan mukaan on rangaistavaa esittää toisesta valheellinen tieto tai vihjaus siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kyseessä voi olla esimerkiksi väite syyllistymisestä rikokseen tai muuhun moitittavaan tekoon. Myös terveydentilaa koskevan loukkaavana pidettävän väitteen esittäminen kuuluu 1 kohdan soveltamisalaan. Kahden kesken loukatulle esitetty väite ei yleensä voi olla omiaan aiheuttamaan halveksuntaa tai vahinkoa loukatulle, mutta se voi aiheuttaa kärsimystä. Lisäksi rangaistavaa on 1 momentin 2 kohdan mukaan myös muu kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaminen. Kunnianloukkauksesta tuomitaan RL 24:9.2:n mukaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen. Kärsimyksen tulee olla teon tyypillinen seuraus, jonka yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle ihmisistä, joihin se kohdistuu. Kuolleeseen kohdistuneen kunnianloukkauksen voi ilmoittaa syytteeseen pantavaksi vain kuolleen leski, sisarus, sukulainen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa taikka vainajan kanssa yhteisessä taloudessa elänyt tai muu, jolle vainaja oli erityisen läheinen (RL 24:12.3). Erityisen läheisiä henkilöitä voivat olla esimerkiksi vainajan kanssa yhteisessä taloudessa elänyt avopuoliso tai pitkäaikainen työkaveri. Vainajan muiston suojalla ei ole määräaikaa, mutta mitä pidemmän aikaa on kulunut, sitä epätodennäköisempää on, että vainajaa koskeva valheellinen väite tai vihjaus olisi omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Kunnianloukkaus on rangaistava vain tahallisena. Jos esimerkiksi levittelee tietoja sosiaalisessa mediassa, tulee pyrkiä varmistumaan levittämiensä tietojen todenperäisyydestä. Sama koskee myös jo kerran julkaistun tiedon eteenpäin jakamista. Jos taas henkilöllä on ollut vahvoja perusteita tai todennäköisiä syitä pitää omaamiansa tietoja totena, ei teko ole välttämättä rangaistava. Kyseisenlaisissa tilanteissa tulee arvioida sitä, millaiset mahdollisuudet tietojen tarkistamiseen on ollut ja minkä tyylisestä väitteestä on kyse. Kunnianloukkauksen kohdalla kyse voi olla jossain tapauksissa totuudenmukaisesta tiedosta, jos kyse on esimerkiksi vanhan rikoksen perusteettomasta esilletuomisesta. Oikean tiedon levittäminen ei kuitenkaan tässäkään tapauksessa koske kuolleita henkilöitä, koska kyse on 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesta teosta.

Vuonna 2013 kunnianloukkaussäännöstä muutettiin, mutta kuolleen loukkaamiseen liittyvän momentin sisältö säilyi samana. Se vain siirrettiin nykyiseen 2 momenttiin. Säännökseen sisällytettiin uusi 4 momentti ja aikaisemmin 2 momentissa ollut rajoitussäännös säilyi samansisältöisenä 3 momentissa. Kolmannen momentin rajoitussäännöksessä viitataan vain 1 momentin 2 kohtaan. Tämän takia politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai muissa säännöksessä mainittujen tahojen osalta vallitseva ns. ”paksunahkaisuusvelvoite” ei ulotu valheellisen tiedon levittämiseen. Rajoitussäännöksen soveltamisen ulkopuolelle on siten jätetty 1 momentin 1 kohdan mukaiset teot, jonka takia rajoitussäännöstä ei sovelleta kuollutta koskevien tekojen osalta.

Uuden 4 momentin mukaan kunnianloukkauksena ei pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Esitöiden mukaan rajoitussäännöksen soveltamisessa voi nousta esille esimerkiksi esitetyn informaation paikkansa pitävyyden varmistamista koskevat seikat. Esimerkkinä hyväksyttävyysarvioinnissa huomioon otettavista muista olosuhteista mainitaan mahdollisuudet harkita lausuman sisältöä. Esitöiden mukaan esimerkiksi nopeassa haastattelutilanteessa lausuman muotoiluun ja oikaisemiseen voi olla heikommat mahdollisuudet kuin kirjallisen ilmaisun yhteydessä. Viittauksia erikseen herjaus- tai solvaustyylisiin tekoihin ei ole, jonka takia se voi vaikuttaa myös kuolleita koskevien tietojen julkaisun laillisuuteen.

Sen lisäksi, että vain perättömän tiedon ja vihjauksen levittäminen on rangaistavaa kuolleen henkilön kohdalla, ei kuolleeseen henkilöön kohdistunut kunnianloukkaus voi tulla rangaistavaksi törkeänä kunnianloukkauksena (RL 24:10). Törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistössä viitataan pelkästään ensimmäiseen momenttiin ja myös esitöissä törkeän tekomuodon mahdollisuus rajataan selkeästi pois. Tämän osalta oli kritiikille altis ratkaisu Turun hovioikeus 9.12.2014 R 14/183, jossa tekijä oli levittänyt perätöntä tietoa kahdesta kuolleesta. Turun hovioikeus pysytti Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden marraskuussa 2013 antaman 3kk ehdollisen tuomion törkeästä kunnianloukkauksesta. Käräjäoikeudessa teon kvalifiointi ja siihen liittyvä syytesidonnaisuus oli lisäksi erityisesti esillä, koska syyttäjä oli vaatinut rangaistusta vain perusmuotoisesta kunnianloukkauksesta, mutta tuomio annettiin kuitenkin törkeästä kunnianloukkauksesta. Käräjä- ja hovioikeus eivät kuitenkaan huomioineet sitä, ettei törkeä tekomuoto ole mahdollinen kuolleen loukkaamisen osalta, vaikka asia olikin syytesidonnaisuuteen liittyen esillä. Myöhemmin syyttäjä haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa ja ratkaisussa Korkein oikeus 18.8.2016 R 2015/113 todettiin, että kyseessä oli virheellinen lainsoveltaminen ja tuomitsi vastaajan perusmuotoisesta kunnianloukkauksesta 80 päiväsakkoon.

Kuolleeseen kohdistuvaan tekoon liittyen rangaistavaa on siis vain RL 24:9.1,1:n mukaisen tiedon tai vihjauksen esittäminen, jossa väitteen todenperäisyys on yleensä jälkikäteen tarkistettavissa. Tämän rajauksen takia esimerkiksi ratkaisun KKO 2005:137 mukainen ilmaisu ”saatanan huora” ei olisi rangaistavaa kuolleeseen henkilöön kohdistettuna. Tällä hetkellä vallitseekin tilanne, jossa esimerkiksi 10 vuotta kuoleman jälkeen esitetty perätön tieto kuolleesta voi olla rangaistavaa, mutta heti kuoleman jälkeenkään esitetyt äärimmäisen solvaavatkaan viestit vainajasta eivät täytä kunnianloukkauksen tunnusmerkistöä, vaikka ne voivat olla omiaan aiheuttamaan suurtakin kärsimystä omaisille. Erityisesti sosiaalisen median alhainen julkaisukynnys ja tiedon välittämisen helppous jättävät nykyään mahdollisuuden julkaista äärimmäisen solvaavaa tietoa kuolleesta. De lege ferenda olisikin tarvetta arvioida kunnianloukkaussääntelyn päivittämistä koskemaan myös solvaustyylisiä tekoja. Käytännössä tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että kuoleman jälkeen rauhoitettaisiin jokin tietty aika myös solvaustyylisten tekojen osalta.

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Rikoslaissa henkilön yksityisyyttä suojaavan säätelyn keskiössä on yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen (RL 24:8). Säännöksellä suojataan henkilön yksityiselämään liittyviä asioita, johon kuuluvat etupäässä arkaluontoiset tiedot henkilön perhe-elämästä, vapaa-ajan käytöstä, terveydestä ja ihmissuhteista. Mitä merkittävämpi asia on muidenkin kuin henkilön itsensä tai yleisen merkityksen kannalta, sitä todennäköisemmin asia ei kuulu henkilön yksityiselämän piiriin. Korkeimman oikeuden mukaan on ollut perusteltua, että yksityiselämän käsitteelle annetaan laaja sisältö myös rikoslakia soveltaessa, mutta sen tulee olla yhdenmukainen perus- ja ihmisoikeussuojan alan kanssa. Käsitteenä yksityiselämä on kuitenkin suppeampi kuin käsite yksityisyys. Rikoslain 24 luvun 8 §:n tunnusmerkistöä sovellettaessa tulee ottaa huomioon ensisijaisesti säännöksen perusteluissa mainitun yksityiselämän käsite, koska se eroaa osittain esimerkiksi henkilötietolain (523/1999, HetiL) yksityisyyden käsitteestä.

Rikoslain 24 luvun 8 §:stä ei löydy erikseen kuolleen yksityiselämää suojaavaa kohtaa. Lisäksi esitöissä vielä erikseen mainitaan, että tarkoituksena on suojata vain elossa olevia henkilöitä. Kuolleesta henkilöstä voidaan siis julkaista hyvinkin arkaluontoisia paikkansa pitäviä asioita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vainajan alkoholinkäyttöön liittyvät seikat, tiedot aviottomista lapsista, liiketoimista jne. Teko voi sisältää esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:70 mainittuja A:n levittämiä tietoja ja vihjauksia B:n yhteydenpidosta ja intiimistä kanssakäymisestä nuorten naisten kanssa sekä sukupuoliyhteydestä prostituoitujen kanssa. Jopa alastonkuvan julkaisu kuolleesta henkilöstä voi olla sellainen tieto, että se ei täytä kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistöä. Sosiaalisen median mahdollistaman laajan tiedonjakelun ja alhaisen julkaisukynnyksen takia voisikin olla paikallaan tarkistella sääntelyn ajantasaisuutta.

De lege ferenda tulisi pohtia, pitäisikö kaikkein arkaluontoisimmat tiedot vainajan yksityiselämästä suojata tietyksi ajaksi, koska niillä voi olla ihan samanlainen kärsimystä aiheuttava vaikutus vainajan omaisiin, kuin perättömän tiedon levittämiselläkin.

Kuollutta koskeva tieto läheisen yksityis- ja perhe elämänä

Oman erityiskysymyksensä voivat luoda tilanteet, joissa vainajaan liittyvien seikkojen kertomisen voitaisiin katsoa kuuluvan eloon jääneen läheisen yksityis- tai perhe-elämän suojan piiriin. Perustuslain 10.1 §:n yksityiselämän suojaa koskeva sääntely pohjautuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan, jonka mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämisen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

EIS:n mukaiseen yksityiselämän suojan piiriin on katsottu kuuluvan esimerkiksi ruumiillinen ja psykologinen koskemattomuus, identiteetti, nimi, maine, henkilökohtainen kehitys, sukupuolinen ja seksuaalinen suhtautuminen sekä päätökset lasten saannin suhteen. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa perhe-elämän suoja esiintyy samassa yhteydessä yksityiselämän suojan rinnalla, mutta perhe-elämän suojaa ei mainita erikseen perustuslain 10.1 §:ssä. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä perhe-elämän maininta jätettiin kuitenkin pois, mutta sen katsotaan kuitenkin sisältyvän yksityiselämän suojan piiriin ja niiden katsotaan olevan osittain päällekkäisiä keskenään. Perhe-elämän suojan osalta voidaan EIT:n oikeuskäytännössä erottaa kaksi eri päätapausryhmää. Nämä ovat lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaa koskevat kysymykset sekä ulkomaalaisoikeudellisten toimenpiteiden vaikutus perhe-elämän nauttiman suojan kannalta. EIT on myös todennut Jones-tapauksen yhteydessä, että EIS 8 artiklan mukainen perhe- ja yksityiselämän suoja liittyi pääasiassa elossa olevien henkilöiden välisiin suhteisiin. Samassa yhteydessä EIT tosin totesi, että ei ollut poissuljettua, että suoja ulottui tiettyihin kuoleman jälkeisiin tilanteisiin kuten esimerkiksi lähiomaisen hautajaisiin osallistumiseen tai lapsen ruumiin luovuttamiseen vanhemmille hautajaisia varten. Tällöinkin suoja koskee siis elossa olevan henkilön oikeutta. Tulee myös huomioida, että EIS turvaa yksityiselämää ja perhe-elämää laajemmin, kuin sitä kansallisessa rikoslaissamme suojeleva yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Lähtökohdaksi kuolleesta levitettäviä tietoja arvioitaessa tulee ottaa myös läheisten osalta RL 24:8:ssa määritelty yksityiselämän käsite, eikä perhe-elämän suojan itsessään voida katsoa luovan asianomistaja-asemaa vainajan läheiselle. Kuollutta koskevaa tietoa läheisen yksityiselämänä voidaan arvioida ratkaisun Pirkanmaan käräjäoikeus 10.01.2014 R 13/5472 avulla, jossa henkilö oli kirjoittanut Facebookiin kuolleen lapsen terveydentilaa koskeneen tiedon. Henkilö tuomittiin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja asianomistajina olivat lapsen vanhemmat. Asia käsiteltiin kirjallisessa menettelyssä, eikä käräjäoikeus perustellut tuomiossaan asiaa muutoin kuin että Facebookiin kirjoitetusta kommentista tulostettu kirjallinen todiste tuki vastaajan tunnustusta. Siten ei ole täysin selvää, mihin seikkoihin käräjäoikeus tuomionsa perusti.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997, ROL) 1 luvun 4 §:n mukaan alaikäiseen kohdistuneen rikoksen osalta myös huoltaja on asianomistaja ja edustaa lasta rikosprosessissa joko itsenäisesti tai siten, että lapsella on rinnakkainen puhevalta asiassa. Jos käräjäoikeus olisi katsonut, että asianomistaja-asema on perustunut siihen, että vanhemmat edustavat lasta häneen kohdistuneessa rikoksessa, olisi tulkinta ollut virheellinen. Koska lapsi oli jo kuollut tiedon julkistamisen hetkellä, ei yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen voinut täyttyä. Siten ei myöskään vanhemmille muodostu asianomistaja-asemaa. Vanhempien asianomistaja-asema on siis pitänyt perustua siihen, että kuolleen lapsen terveydentilasta kertominen on tulkittu kuuluvan vanhempien yksityiselämän piiriin.

Esitöiden mukaan säännöksen suojelema ydinalue koskettaa asioita, joita henkilöllä on oikeus pitää omana tietonaan. Yksityiselämään kuuluvat siis asiat, jotka eivät kosketa muita kuin henkilöä itseään ja joiden ihmiset eivät yleensä halua tulevan ulkopuolisten tietoon. Jos pelkkä lapsen terveydentilaa koskeva tieto katsottaisiin vanhempien yksityiselämän ydinalueelle kuuluvaksi tiedoksi, tulisi tämän tulkinnan mukaan myös kaikki muut lapsen yksityiselämään kuuluvat arkaluontoiset seikat huomioiduksi vanhempien yksityiselämänä. Siten myös elossa olevan lapsen seksuaalisesta suuntautumisesta kertominen, tai tiedon levittäminen siitä, että lapsi on syyllistynyt tiettyyn rikokseen, loisi itsenäisen asianomistaja-aseman myös huoltajalle. Tulkinta ei siten vaikuta esitöiden ja perustuslain 8 §:n laillisuusperiaatteen kannalta kestävälle.

Voidaan myös erikseen arvioida, olisiko pelkkä kuolemasta kertominen vanhempien tai muun läheisen yksityiselämän piiriin kuuluva asia. Kuolema on lähtökohtaisesti yhtä luonnollinen asia kuin syntymäkin ja kuolemasta on tavanomaista informoida julkisesti esimerkiksi paikallisessa sanomalehdessä tai sosiaalisessa mediassa. Jos pelkkä neutraali tietyn henkilön läheisen kuolemasta kertominen olisi rangaistavaa yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä, voisivat esimerkiksi nykyään tavanomaiset vainajaa muistelevat päivitykset sosiaalisessa mediassa olla rangaistavia, jos niihin liitetään jollain tapaa kuolleen läheiset.

On kuitenkin eri asia kertoa lapsen traagisesta kuolemasta, kuin esimerkiksi vanhuksen ns. luonnollisesta kuolemasta. Mitä nuorempi kuollut lapsi on, sitä selkeämmin sen voitaisiin katsoa kuuluvan vanhempien arkaluontoisen yksityiselämän piiriin. Samaa rajanvetoa kuoleman traagisuuden osalta voidaan tehdä myös muiden tapausten osalta, joissa kyse ei ole kuolleesta lapsesta, vaan esimerkiksi kuolleesta puolisosta, vanhemmasta tai sisaruksesta. Mitä läheisempi suhde henkilöön on, sitä lähempänä asia on loukatun yksityiselämän suojan piiriä. Arkaluontoisia piirteitä sisältävän kuoleman, kuten itsemurhan, esille tuominen voi olla erittäin herkkä asia läheiselle. Tällöin rangaistavuuden selkeänä lisäedellytyksenä olisi kuitenkin se seikka, että asia ilmaistaisiin kyseisen hengissä olevan henkilön kautta. Esimerkiksi viesti ”A:n puoliso B meni ja veti itsensä kiikkuun” voisi olla tekomuoto, jossa ilmaistaan A:n yksityiselämästä tieto, joka on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka A:han kohdistuvaa halveksuntaa. Tämä tulkinta myös pitäisi syyteoikeuden määrittymisen selkeänä, koska jos viestissä ei olisi viitattu millään tavalla A:han, voisi syyteoikeuden katsoa koskevan muitakin B:n läheisiä, kuten hänen lapsia. Yleisesti syyteoikeuden piiriin kuuluvien läheisten osalta voitaisiin hakea tukea kunnianloukkauksen (RL 24:9) ja syyteoikeuden siirtymiseen (ROL 1:17) sääntelyihin liittyen, joskin osittain suppeampana.78 Siten aikaisemman esimerkin ilmaiseminen siten, että puolituttu A:n naapuri B oli hirttänyt itsensä, ei kuuluisi A:n yksityiselämän piiriin.

Niissä tapauksissa, joissa esimerkiksi omainen kertoo omaan elämäänsä liittyen kuolleeseen puolisoon liittyvistä ongelmista, ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Tästä voidaan mainita esimerkkinä ratkaisun JSN 4313/AL/10 kaltainen tilanne, jossa yksinhuoltajaäiti oli kertonut kokemuksistaan edesmenneen miehensä kanssa. Nainen kertoi miehen mielenterveysongelmista, päihteiden väärinkäytöstä, perheen joutumisesta turvakotiin ja miehen hirttäytymällä tekemästä itsemurhasta.

Edellä kerrotun perusteella kuolemaan liittyvän tapauksen julkista ruotimista toisen yksityiselämään liittyvänä asiana tulisi mielestäni arvioida siten, että ensinnäkin:

1) tieto tai vihjaus vainajasta tulee aina esittää loukattuun liittyvänä tietona.

Lisäksi rangaistavuuteen voivat sen lisäksi vaikuttaa seuraavat seikat:

2a) mitä nuoremmasta vainajasta on kyse, sitä todennäköisemmin kuolema kuuluu vanhemman yksityiselämänsuojan piiriin,

2b) mitä läheisemmästä henkilöstä oli kyse, sitä todennäköisemmin kuolema kuuluu asiayhteydessä esitetyn henkilön yksityiselämän piiriin ja

2c) mitä arkaluontoisemmasta kuolemasta on kyse, sitä todennäköisemmin kyse on yksityiselämän piiriin liittyvästä asiasta.

Luonnollisesti arvioinnissa tulee ottaa myös huomioon yksityiselämää loukkaava tiedon levittämisen sääntelyyn liittyvä tunnusmerkistö muutoinkin ja säännöksen tämäntyyliseen soveltamiseen tulisi suhtautua mieluummin pidättyväisesti.

Lopuksi

Sosiaalinen media on tuonut myös hieman etäisempien kavereiden kuolemat lähemmäksi omaa arkea. Kuolleita muistellaan aktiivisesti erilaisilla sosiaalisen median alustoilla, mutta valitettavasti yhä useammin myös negatiivisessa mielessä. Niin kuin oikeuskäytännöstä käy ilmi, on aiheeseen liittyvän sääntelyn soveltaminen linjatonta. Vaikka inhimillinen ja omaisia suojeleva lähestymistapa houkutteleekin kallistamaan ratkaisun moraalisesti oikeaan suuntaan, eivät viranomaiset, eivätkä erityisesti tuomioistuimet voi tulkita lakia moraaliin perustuen.

Vaikka ultima ratio -periaate velvoittaakin käyttämään kriminalisointia vasta viimeisenä mahdollisena vaihtoehtona, ovat tässä kirjoituksessa mainitut useat lain mukaan rankaisemattomat tapausesimerkit täysin verrattavissa voimassa olevien tekomuotojen vakavuuteen. De lege ferenda tulisikin harkita ensinnäkin solvaamistyylisten tekojen kriminalisoimista vähintään joksikin tietyksi ajaksi henkilön kuoleman jälkeen. Sama koskee myös arkaluontoisten yksityiselämään liittyvien tietojen julkaisua vainajasta, joiden julkaisemisen osalta ei tällä hetkellä syyllisty rangaistavaan tekoon edes räikeimpien tekojen osalta.

Uudistamistarpeessa on kuolleisiin liittyen myös hautarauhan rikkomista koskeva säännös, jonka tulisi huomioida selvemmin virtuaalisen muistopaikan suojaaminen.

Vaikka kuoleman voidaan jossain tapauksissa katsoa kuuluvan myös vainajan läheisen yksityiselämän piiriin, tulisi kyseistä mahdollisuutta tulkita erityisen suppeasti. Tällöin tieto tai vihjaus vainajasta tulee aina esittää loukattuun liittyvänä tietona ja tilanteeseen tulee liittyä jotain erityisen arkaluontoista.

Sosiaaliseen mediaan liittyen lainsoveltamisongelmat ja sääntelyn ajantasaisuus eivät koske pelkästään vainajaa koskevien tietojen julkaisua, vaan problematiikka koskee laajasti sääntelyä yleensä. Olisi toivottavaa, että lainsäätäjä huomioisi sosiaalisen median vaikutukset entistä paremmin erityisesti rikoslain ja erilaisten pakkokeinoihin liittyvien säännösten valmistelussa. Se on sekä poliisin että kansalaisen oikeusturvan kannalta paras ratkaisu.

Julkaisu Edilexin Lakikirjastossa

Marko Forss: Kuolemanjälkeinen kunnia ja yksityiselämä – Mitä tietoja kansalainen saa julkaista kuolleesta henkilöstä erityisesti sosiaalisessa mediassa?


Kirjoita Edilexiin

Lakikirjat

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lähteet: Kirjoitus on julkaistu alun perin Viestintäoikeuden vuosikirjassa 2016. Referee-artikkeli