Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

19.9.2017 8.14 Hovioikeus arvioi kiinteistön virhettä ja myyjien lisäksi myös kiinteistönvälittäjän vastuuta

Hovioikeus arvioi kiinteistön virhettä ja myyjien lisäksi myös kiinteistönvälittäjän vastuuta

Myyjät olivat ennen kaupan tekemistä jättäneet ilmoittamatta ostajalle sellaisista tyypillisesti myydyn kaltaisen kiinteistön arvoon vaikuttavista rakennuksen rakenteista ja muista kiinteistön laatua koskevista ominaisuuksista, kuten asuinrakennuksen yläpohjavaurioista, katon tuuletusvälin ja kantavien rakenteiden puutteista, joista myyjät tiesivät tai ainakin heidän olisi pitänyt tietää, ja laiminlyönnin voitiin olettaa vaikuttaneen kauppaan. Lisäksi kiinteistössä oli todettu useita salaisia virheitä, joiden vuoksi kiinteistö oli poikennut laadultaan merkittävästi siitä, mitä perustellusti voitiin kauppaa vuonna 2010 solmittaessa edellyttää ottaen huomioon 285.000 euron kauppahinta ja se, että kiinteistö oli myyntiesitteessä ilmoitettu vuonna 2008 sisätiloiltaan kokonaan korjatuksi ja kosteat tilat, putket ja viemärit sekä lähes kaikki sähköt uusituiksi. Kysymyksessä olevassa kiinteistössä oli siten ollut maakaaren 2 luvun 17 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 5 kohdan mukaisia laatuvirheitä, minkä lisäksi kiinteistössä oli saman luvun 18 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen vallintavirhe siltä osin kuin korjaukset ja muutokset oli toteutettu ilman tarvittavaa rakennuslupaa. Koska pyrkimyksenä on asettaa vahingon kärsinyt siihen asemaan, jossa hän olisi ollut, jos kiinteistönvälittäjä olisi toiminut velvollisuuksiensa mukaisesti, välitysliikkeen vahingonkorvausvastuun osalta asiassa tuli harkittavaksi, minkä suuruinen vaikutus välitysliikkeen selonottovelvollisuuden laiminlyönneillä oli ollut kauppahintaan. (Vailla lainvoimaa 19.9.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.