Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

21.8.2017 10.11 Hovioikeus tuomitsi valtion korvauksiin paikanetsinnässä autolle aiheutetuista vahingoista

Hovioikeus tuomitsi valtion korvauksiin paikanetsinnässä autolle aiheutetuista vahingoista

Käräjäoikeuden mukaan auton vauriot olivat syntyneet kiinnioton 31.5. - 2.6. välisenä aikana. Auto oli ollut pääosin tuolloin poliisin hallinnassa. Poliisin toimesta oli myös suoritettu autoon paikanetsintää. Käräjäoikeus katsoi, että poliisi olisi voinut dokumentoida auton kunnon ennen etsintää ja sen jälkeen. Näin ei kuitenkaan menetelty. Tästä syystä ja koska ei ollut mitenkään osoitettu, että auto olisi vaurioitunut 1.6 ja 2.6. välisenä aikana, käräjäoikeus katsoi, että vastuu autolle aiheutetuista vahingoista oli Lapin poliisilaitoksella. Auton vaurioiksi oli siten todettu kanteessa vaaditut vauriot keskikonsolissa, takaoven verhoilussa, moottoritilan eristysmatossa (tuliverhon, äänieriste), penkkien kiinnityksissä, takaoven verhoilussa sekä turvatyynyn luukussa. Sen sijaan vaaditusta kahva/kyynärnojan rikkoutumisesta ei kukaan ollut kertonut tai todennut, joten vaatimus tältä osin hylättiin. Hovioikeus ei muuttanut tuomiollaan käräjäoikeuden ratkaisua. (Vailla lainvoimaa 21.8.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.