Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

17.8.2017 10.16 Sosiaaliohjaajan epäasiallinen ja väkivaltainen käyttäytyminen alaikäistä nuorta kohtaan oikeutti työsopimuksen purkamiseen

Sosiaaliohjaajan epäasiallinen ja väkivaltainen käyttäytyminen alaikäistä nuorta kohtaan oikeutti työsopimuksen purkamiseen

Lastensuojelun erikoisyksikössä työskennellyt työntekijä oli yksin ryhtynyt kiinnipitoon ottamalla nuorta kaulasta kiinni. Menettely ei ollut vastannut työnantajan kiinnipitoa koskevia ohjeita. Väitettä itsepuolustustilanteesta ei pidetty uskottavana. Nuoren provosointi ei myöskään olennaisesti vähentänyt menettelyn moitittavuutta. Kokonaisuutena arvioiden asiassa oli katsottu, että työntekijä oli rikkonut työsuhteeseen vaikuttavia olennaisia velvoitteita niin vakavalla tavalla, että työnantajalla oli ollut työsopimuslain edellyttämä erittäin painava syy työsopimuksen purkamiseen. Sillä seikalla, että esitutkinta oli asiassa päätetty, ei asiassa viitatun työtuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella ollut merkitystä ratkaisun kannalta. HO ei myöntänyt kantajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 17.8.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.