Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

15.8.2017 9.53 KHO: Passihakemus voitiin hylätä sillä perusteella ettei hakija ollut suostunut antamaan sormenjälkiään talletettavaksi passin sirun lisäksi passin ulkopuoliseen poliisin tietojärjestelmään kuuluvaan passirekisteriin

KHO: Passihakemus voitiin hylätä sillä perusteella ettei hakija ollut suostunut antamaan sormenjälkiään talletettavaksi passin sirun lisäksi passin ulkopuoliseen poliisin tietojärjestelmään kuuluvaan passirekisteriin

KHO totesi muun muassa, että poliisin oikeus käyttää sormenjälkitietoja muuhun kuin passin myöntämistä ja valmistamista koskeviin tarkoituksiin on täsmällisesti ja tarkkarajaisesti rajattu lailla vain tilanteisiin, joissa on kyse luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun katastrofin taikka rikoksen kohteeksi joutuneen tai muuten tunnistamattomaksi jääneen uhrin tunnistamisesta. Näissä tilanteissa sormenjälkiä voidaan verrata rekisteröityihin sormenjälkiin, mutta vertaamista varten otettuja tietoja voidaan käyttää vain vertaamisen ajan ja ne on hävitettävä välittömästi sen jälkeen. Tämän vuoksi ja päätöksessä muutoin esitetyn perusteella voitiin todeta sormenjälkien tallettamisen passirekisteriin täyttävän 52 artiklan 1 kohdassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kohdassa mainitut edellytykset sekä myös perustuslain suojaamien perusoikeuksien rajoitusedellytykset erityisesti rajoitusten hyväksyttävyyden ja oikeasuhtaisuuden vaatimusten kannalta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.