Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

14.8.2017 8.05 KHO:n ratkaisu Satama Festival -ulkoilmakonsertin meluhaitasta Laukaan satamapuistossa

KHO:n ratkaisu Satama Festival -ulkoilmakonsertin meluhaitasta Laukaan satamapuistossa

Koska ympäristötoimen valitus ei perustunut yleisen ympäristönsuojeluedun valvomiseen tai muuhun ympäristönsuojelulain 191 §:n 2 momentissa tarkoitettuun perusteltuun syyhyn, sen valitus oli valitusoikeuden puuttumisen vuoksi jätettävä tutkimatta. Hallinto-oikeus oli katsonut, että samalla alueella järjestettävien tapahtumien kokonaisrasituksen perusteella tapahtumasta aiheutuvaa meluhaittaa olisi tullut rajoittaa ja tapahtuma olisi tullut määrätä päättymään aikaisemmin. Hallinto-oikeuden päätöksessä oli mainittu esimerkkinä meluhaitan rajoittamisesta musiikin soiton määrääminen päättymään klo 00.00. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei siten ollut muutettu toiminta-aikaa ehdottomaksi, vaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella olisi ollut mahdollisuus harkita eri meluntorjuntatoimia päätöstä tehdessään.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.