Avoin
Tätä uutista voi käyttää vapaasti. Muistathan kuitenkin mainita lähteen edilex.fi.

9.8.2017 13.00 Hovioikeus ei muuttanut asianajajalle annettua varoitusta palkkioriita-asiassa vaikka Asianajajaliiton hallituskin olisi muuttanut sen huomautukseksi

Hovioikeus ei muuttanut asianajajalle annettua varoitusta palkkioriita-asiassa vaikka Asianajajaliiton hallituskin olisi muuttanut sen huomautukseksi

Hovioikeus totesi, että valvontalautakunta oli määrännyt A:lle seuraamuksena varoituksen, mitä ei voitu pitää kohtuuttomana. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 9.8.2017)

Helsingin hovioikeus 9.8.2017, päätös nro 972, dnro H 16/2197

Valvontalautakunnan 3. jaosto 15.4.2016 § 19
Valitus

Asianajaja A on vaatinut, että valvontalautakunnan ratkaisu kumotaan kohdan 2 osalta ja hänelle määrätty varoitus poistetaan.

Toimeksiannon luonne

Lähtökohtana toimeksiannossa oli ollut A:n päämiesten vastapuolena olleen urakoitsijan laatima ja tätä suosinut urakkasopimus sekä siihen liittynyt työtapaselostus. Sopimus ei ollut perustunut rakennusalan kuluttajasopimusehtoihin eikä edes yleisesti käytössä olleeseen pienurakkasopimuspohjaan. Sopimus ja työtapaselostus olivat jättäneet useita keskeisiä kysymyksiä avoimiksi ja tulkinnanvaraisiksi. Sopimuksen ankarista ja yllättävistä yksipuolisista ehdoista johtuneet oikeudelliset ongelmat olivat vaikuttaneet toimeksiannon edellyttämän työn määrään ja laatuun. Kysymys ei siten ollut ollut tavanomaisesta suppeasta riidasta.

Toimeksianto ei myöskään ollut rajoittunut yksilöllisesti arvioitavaan urakkariitaan. Se oli lisäksi sisältänyt A:n päämiesten ohjeiden mukaista oikeudellisten etujen valvomista koskien työmaan johtovelvollisuuksia, työmaajärjestelyjä, töiden järjestelyjä ja yhteensovittamista sekä tilaajan paikallisvalvontaa.

Huomioitava erityispiirre oli ollut myös pyrkimys välttää asian kehittyminen oikeudessa ajettavaksi riita-asiaksi. Tämän johdosta oli käyty perusteelliset sovintoneuvottelut vastapuolen kanssa muun muassa maaliskuussa ja huhtikuussa 2013. Maaliskuisten sovintoneuvotteluiden kuluessa oli syntynyt viisi A:n päämiesten ohjeiden mukaisesti laadittua vaihtoehtoista sovintoesitystä ja huhtikuun neuvotteluissa neljä. Päämiehet eivät kuitenkaan olleet pysyneet sovitussa, vaan olivat toimittaneet urakoitsijalle omat neuvotteluissa sovitusta poikenneet esityksensä, mikä oli tapahtunut ennalta arvaamatta ja mitätöinyt sovinnon ainakin siltä erää.

Päämiehet olivat myös aiheuttaneet oikeudenkäynnin kirjallisen valmistelun pitkittymisen jättämällä vastaamatta A:lle sovintoa koskeneisiin tiedusteluihin. A oli myös toistuvasti tuloksetta tiedustellut päämiehiltään asian edellyttämää selvitystä.

Päämiesten intressi

Valvontalautakunta oli tehnyt virheen arvioidessaan asian intressin olleen huomattavasti A:n ilmoittamaa määrää alhaisempi. Käräjäoikeuskäsittelyn aikana tehtyjen tarkistusten jälkeen A:n päämiestensä puolesta esittämä vaatimus oli ollut yhteismäärältään noin 84.200 euroa. Kun tästä vähennettiin vastapuolen vaatimuksista myönnetyt noin 25.600 euroa, jäännös oli ollut noin 58.600 euroa. Päämiehet olivat myöhemmin kertoneet maksaneensa sovinnon johdosta vastapuolelleen noin 22.000 euroa, eli näiden määrien erotus noin 80.600 euroa oli muodostanut riidan arvon. Tähän tuli vielä lisätä oikeudenkäyntikulut.

Asiassa ei ollut näytetty, että vaaditut varautumisvahinkojen torjunta- ja vähentämiskuluiksi luonnehditut kustannukset eivät olisi olleet korvattavaa vahinkoa. Asianajajalla ei ollut garantiavastuuta päämiehensä kanteen menestymisestä. Asiassa ei vastaavasti myöskään ollut näytetty, että tekemättömiä töitä ja välillistä vahinkoa koskeneissa vaatimuksissa olisi ollut valvontalautakunnan toteamin tavoin ilmiselviä virheitä, joiden johdosta vaatimuksia olisi jouduttu alentamaan.

Päämiesten intressiä asiassa eivät myöskään olleet ohjanneet ainoastaan rahamääräiset vaatimukset. Sitä oli ohjannut ennen muuta urakoitsijan taivuttaminen saattamaan viivästynyt rakennustyö loppuun, jotta huoneisto olisi saatu käyttöön. Toiseksi intressiä olivat ohjanneet periaatteelliset kysymykset, tunteet, arvovalta ja ilmeisesti myös vahva henkilökohtainen itsetietoisuus sekä tarve antaa urakoitsijalle näpäytys.

Palkkion yksilöity tarkastaminen

Veloitusta tuli tarkastella yksilöidysti. Milloin asiakkaan kanssa oli sovittu aikaveloituksesta, palkkion kohtuullisuuden arvioinnin tuli perustua asian erityispiirteiden ja laskujen sisältämien toimenpidekohtaisten erittelyjen arviointiin. Muussa tapauksessa kysymys oli mielivaltaisesti määrätystä tai sivuvaikutteisiin perustuvasta jako-osuudesta. Valvontalautakunta ei ollut perustellut arvioitaan millään laskelmalla, joka osoittaisi, miten kyseiseen lopputulokseen oli päädytty.

Palkkiosta syntynyt sopimus

Valvontalautakunta oli sivuuttanut sen tosiasian, että A:n ja hänen asiakkaidensa välille oli syntynyt niin toimenpidekohtaisia veloituksia kuin myös laskujen loppusummaa koskeva yhteisymmärrys, kun laskuista ei ollut reklamoitu ja ne oli maksettu. Sopimuksen sitovuus oli oikeusjärjestyksemme perusteita. Valvontalautakunnan puuttuminen asianajajan ja hänen asiakkaansa väliseen sopimukseen tapahtui ilman lakiin perustuvaa oikeutusta ja rikkoi siten niin laillisuus- kuin luottamusperiaatettakin.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunto

Suomen Asianajajaliiton hallitus on lausunnossaan katsonut, että valvontalautakunnan ratkaisu tulee kumota kohdan 2 osalta ja A:lle tulee määrätä varoituksen sijasta huomautus.

A oli valituksessaan tuonut esiin sellaisia tosiseikkoja, joita valvontalautakunta ei ollut asianmukaisesti ottanut huomioon asiaa ratkaistessaan. Ratkaisua oli pidettävä osittain ilmeisen virheellisenä ja A:n kannalta kohtuuttomana.

Palkkioriita-asian suositus ei saanut johtaa automaattiseen seuraamukseen ilman, että kaikki seuraamukseen johtaneet olosuhteet tutkittiin. Valvontalautakunnan ratkaisun perustelut olivat erittäin niukat, ja ratkaisu perustui yksin palkkiosuosituksessa esitetyn palkkion alentamisen määrälliseen ja suhteelliseen arviointiin. Ratkaisussa ei ollut perusteluista päätellen tutkittu lainkaan valvontamenettelyn pääasiaa eli A:n laskutuksen kohtuullisuutta, vaan asia ilmeisesti oletettiin tutkitun riittävällä tavalla aikaisemman palkkiosuosituksen yhteydessä.

Valvontalautakunnan palkkiosuositus oli perustunut yksin A:n laskuttamien työtuntien paljoksumiseen. Tehtävän hoitamisen vaatimaa kohtuullista aikaa harkittaessa oli otettava huomioon tehtävän asianmukaiseen hoitamiseen tarvittavat toimet.

A:n laskuerittelyistä oli pääteltävissä, että kyseessä oli ollut tavanomaista vaativampi toimeksianto ja asiakas. A:n asiakas oli ollut aktiivinen ja pyytänyt A:lta myös toimenpiteitä, jotka eivät normaalisti kuuluneet tämän tyyppiseen toimeksiantoon. Tästä oli aiheutunut ylimääräistä työtä A:lle.

A:n asiakkaat olivat myös toimeksiannon aikana hyväksyneet kaikki yhdeksän laskua maksamalla ne reklamoimatta. Toimeksiannon aikana he olivat ensin esittäneet toimeksiantosopimuksen tarkistamista palkkion osalta ja toivoneet ”tukkualennusta”. Tällöin A oli esittänyt mahdollisuuden avustajan vaihtamiseen, mikäli asiakkaat eivät halunneet jatkaa toimeksiantoa sopimuksen mukaisesti. He eivät kuitenkaan olleet halunneet vaihtaa avustajaa ja olivat maksaneet pyydetyn ennakon. Palkkioriita-asia oli nostettu vasta noin vuoden kuluttua viimeisestä laskusta, kun juttu oli päättynyt ilmeisesti epätyydyttävään ratkaisuun.

Edellä kerrotuilla perusteilla A:n laskutuksen määrä ei antanut aihetta kurinpidollisen seuraamuksen määräämiseen. Siltä osin kuin A:lle oli määrätty kurinpidollinen seuraamus arvonlisäverottoman tuntihinnan ilmoittamisesta asiakkaalleen, oli huomautusta pidettävä kohtuullisena kurinpidollisena seuraamuksena.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin lausuma

Valtioneuvoston oikeuskansleri on ilmoittanut, ettei hänellä ole asiassa lausuttavaa.

Kantelijoiden lausuma

KJ ja HE-J ovat yhteisessä lausumassaan katsoneet, ettei valvontalautakunnan ratkaisua ole syytä muuttaa. He ovat lisäksi vaatineet, että A velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 1.736 eurolla korkoineen.

Yleistä

A oli laskuttanut toimenpiteistään asuinhuoneiston remonttia koskeneessa riita-asiassa lähes 70.000 euroa. Asiassa oli siinä vaiheessa järjestetty vasta yksi valmisteluistunto. Lisäksi A oli laskuttanut erikseen vielä noin 11.000 euroa samaan remonttiin liittyneestä toisesta riita-asiasta, joka oli sovittu 3.500 eurolla.

A:n laskutus oli ollut kohtuuttoman suurta. Laskutus oli ollut epäsuhdassa asian todelliseen intressiin ja asian laatuun sekä myös moninkertainen verrattuna vastapuolen asiamiehen laskutukseen. Valvontalautakunnalla oli ollut palkkioriita-asian käsittelyssä käytettävissään kaikki kyseiseen riitaan liittyvä materiaali, ja se oli siten päätöstä tehdessään voinut ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Laskutusta oli kohtuullistettu noin 50 prosentilla ja myös euromääräisesti paljon. Vakiintuneen käytännön mukainen seuraamus tästä oli varoitus.

Toimeksiannon luonne

Tehdyt sopimukset eivät olleet vaikeuttaneet tai mutkistaneet asian hoitamista. Valmisteluistunnon pöytäkirjasta ilmeni, että kantaja ja vastaaja olivat olleet yhtä mieltä YSE 1998 -ehtojen sekä kuluttajansuojalain määräysten soveltamisesta asiaan. Kyse oli siten ollut täysin tavanomaisesta remonttiriidasta. Oikeudellisesti kyse ei ollut ollut vaikeasta asiasta, vaan kyse oli ollut ennen kaikkea näytöstä.

A:n laatimassa vastauksessa käräjäoikeudelle oli myönnetty urakoitsijan laskuihin perustuneista vaatimuksista oikeaksi 18.133,71 euroa. Urakoitsijan vaatimukset olivat tältä osin olleet 34.883 euroa, eli näkemysero oli ollut noin 16.750 euroa. Tämän lisäksi urakoitsija oli vaatinut korvausta laskuttamattomista töistä ja saamatta jääneestä katteesta. Tämä vaatimus oli ollut perusteeton, ja se oli kiistetty samoin kuin vaatimus urakoitsijalle aiheutuneista selvityskuluista. Nämä olivat kuitenkin olleet tavanomaisia sivuvaatimuksia tämän kaltaisissa asioissa.

A:n laskutuksen määrää ei voinut perustella sillä, että hänen toimenpiteensä olisivat olleet tarpeellisia esimerkiksi työmaan johtovelvollisuuksien, työmaajärjestelyjen, töiden järjestelyjen ja yhteensovittamisen sekä tilaajan paikallisvalvonnan vuoksi. A:n toiminta ei ollut edistänyt asiaa tai sovintoa. A:n päämiehillä oli ollut kohteessa palkattu valvoja.

Päämiesten intressi

A:n laatiman vastakanteen alkuperäiset vaatimukset olivat olleet yhteensä noin 100.000 euroa. Suurin yksittäinen vaatimus oli ollut vahingon torjunta- ja vähentämiskulut noin 28.800 euroa. Kyse oli tältä osin ollut A:n omasta laskutuksesta. A:n oli kokeneena asianajajana täytynyt ymmärtää, että vaatimus todennäköisesti hylätään, koska hänen toimintansa ei ollut vähentänyt rakennusvirheitä tai viivästystä.

Tekemättömistä töistä oli vaadittu noin 27.300 euroa. Nämä vaatimukset olivat käytännössä päällekkäisiä sen kanssa, että A:n päämiehet olivat kiistäneet osan urakoitsijan esittämistä vaatimuksista sillä perusteella, että töitä ei ollut tehty. Välilliseen vahinkoon perustunut noin 15.700 euron vaatimus ei todennäköisesti olisi menestynyt.

Edellä mainittujen vaatimusten yhteismäärä noin 71.800 euroa oli suuruusluokaltaan suunnilleen sama kuin urakkahinta. Kokeneen asianajajan oli tullut tietää, että nämä vaatimukset eivät voineet menestyä, tai jos menestyisivät, niin ainoastaan pieniltä osin.

Saavutettu sovinto kertoi yleensä myös asian todellisen intressin suuruusluokan. J ja E-J olivat sovinnon johdosta maksaneet pääomaa 20.000 euroa, eikä heidän ollut tarvinnut korvata vastapuolensa oikeudenkäyntikuluja. Määrä oli hyvin lähellä sitä, minkä he olivat jo valmisteluistunnossa myöntäneet. Sovinnossa he olivat luopuneet lähinnä omista väittämistään saatavista, joiden menestymismahdollisuus käräjäoikeudessa oli ollut huono.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

A on hovioikeudessa nimennyt todistajaksi rakennusmestari JN:n todistusteemoinaan asiakkaan erityiset vaatimukset, neuvotellusta sovintosopimuksesta vetäytyminen ja asiakkaan viivyttely rakennustöitään koskevien välttämättömien tietojen toimittamisessa ynnä muu myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönti. Hovioikeus on tulkinnut tämän suullisen käsittelyn toimittamista koskevaksi pyynnöksi. A ei ole valvontalautakunnan käsittelyn aikana nimennyt henkilötodistelua tai vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä.

Asianajajista annetun lain 7 d §:n 2 momentin mukaan menettely valvontalautakunnassa on kirjallinen. Asianajajaliitosta erottaminen ja seuraamusmaksun määrääminen edellyttävät kuitenkin suullisen käsittelyn järjestämistä. Valvontalautakunta tai sen jaosto voi lisäksi muulloinkin järjestää suullisen käsittelyn. Hovioikeus toteaa, ettei valvontalautakunnassa ole järjestetty suullista käsittelyä A:n kurinpitoasiaa käsiteltäessä, eikä suullinen käsittely ole kurinpidollisena seuraamuksena määrättävän varoituksen osalta ollut lain mukaan myöskään välttämätöntä.

Laissa ei ole nimenomaisesti säädetty hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa suullinen käsittely asioissa, jotka koskevat asianajajille määrättyjä kurinpidollisia seuraamuksia.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen tai rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pääkäsittelyä ei kuitenkaan näissä asiaryhmissä tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Saman luvun 9 §:n mukaan hovioikeuden tulee valvoa, ettei asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta ja ettei asiassa esitetä tarpeetonta todistelua.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 8 §:n mukaan tuomioistuimen on muun muassa evättävä näyttö, joka: 1) koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa; 2) on muuten tarpeeton; tai 3) voidaan korvata olennaisesti vähemmällä kustannuksella tai vaivalla saatavissa olevalla todisteella.

Ottaen huomioon, että hovioikeudella on valvonta-asioissa sen tavanomaisesta roolista muutoksenhakuasteena poikkeava asema suhteessa alan itsesääntelyelimenä toimivaan valvontalautakuntaan, valvonta-asioiden käsittelyn ei lähtökohtaisesti tulisi hovioikeudessa perustua merkittävästi laajempaan tai erilaiseen aineistoon kuin mitä valvontalautakunta on arvioinut. Mikäli hovioikeus ottaa vastaan merkittävää uutta henkilötodistelua, hovioikeuden ratkaisu voisi perustua ratkaisevilta osin sellaisen näytön arviointiin, jota ei ole otettu vastaan valvontalautakunnassa. Tuomioistuimelle valvonta-asioissa annetun roolin kannalta tämä ei olisi tarkoituksenmukaista, vaan asiassa arvioitava näyttö tulisi esittää jo valvontalautakunnan käsittelyn aikana. Uuden henkilötodistelun vastaanottamisen katsominen valittajan oikeusturvan kannalta välttämättömäksi voi siten viime kädessä edellyttää asian palauttamista valvontalautakunnan käsiteltäväksi.

Hovioikeus toteaa, että tässä asiassa ei ole kysymys kurinpitoasian käsittelyn yhteydessä aikaisemmin esitetystä suullisesta todistelusta eikä sen uskottavuudesta. A:lla olisi valvontalautakunnassa ollut mahdollisuus vedota nyt nimettyyn henkilötodisteluun. Lisäksi asiassa on esitetty laaja kirjallinen selvitys kysymyksessä olevasta toimeksiannosta, jonka perusteella A:n laskutusta on arvioitu. Valvontalautakunta on myös asian selvittämisestä vastuussa olleena tahona katsonut, että saatu kirjallinen selvitys on ollut riittävän kattavaa asian arvioimiseksi.

Hovioikeus katsoo, ettei A:n hovioikeudessa vastaanotettavaksi tarjoamasta henkilötodistelusta ole sen todistusteemat ja asiassa esitetty kirjallinen selvitys huomioon ottaen saatavissa sellaista lisäselvitystä, joka olisi välttämätöntä sen arvioimiseksi, onko valvontalautakunta harkintavaltansa puitteissa voinut katsoa A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. A:n nimeämää henkilötodistelua on siten mainituista syistä ja valvonta-asian luonne huomioon ottaen pidettävä tarpeettomana.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että asia on ratkaistavissa kirjallisen selvityksen pohjalta. Tämän vuoksi pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeuskäytännössä on katsottu, että asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hyvä asianajajatapa asettaa asianajajille pidemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Tavan sisältö kehittyy ja täsmentyy toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten johdosta. Tähän nähden hyvän asianajajatavan valvonta onkin lähtökohtaisesti uskottu asianajajalaitokselle itselleen ja sen piirissä toimivalle valvontalautakunnalle. Tuomioistuimet toimivat valvonta-asioissa oikeussuojaa takaavina valitusasteina. Niissä korostuvat kysymykset kurinpitoratkaisujen mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä valvonta-asiassa (KKO 2009:10 kohdat 10-11, KKO 2015:30 kohta 14 ja KKO 2016:44 kohta 17).

Muutoksenhaun kohteena oleva valvontalautakunnan ratkaisu on A:n laskutuksen osalta perustunut keskeisiltä osin palkkioriita-asian ratkaisuun, jossa A:n laskutusta on suositettu alennettavaksi noin puoleen. Nämä ratkaisut on annettu samana päivänä, ja niissä on ollut sama ratkaisukokoonpano. Palkkioriita-asian ja valvonta-asian menettelyt ovat olleet valvontalautakunnassa rinnakkaisia. Hovioikeus katsoo siksi, että ratkaisuja tulee tarkastella yhtenä kokonaisuutena erityisesti perustelujen asianmukaisuutta arvioitaessa, vaikka muutoksenhaku asiassa voikin kohdistua ainoastaan valvonta-asian ratkaisuun.

Valvontalautakunta on perustellut palkkioriita-asian ratkaisua erityisesti vertaamalla A:n laskutusta hänen päämiestensä todelliseen taloudelliseen intressiin toimeksiannossa. Päämiesten intressin arvioimiseksi valvontalautakunnalla on ollut käytössään hyvin kattava kirjallinen selvitys kyseisestä toimeksiannosta, ja valvontalautakunta on tämän aineiston perusteella päätynyt arvioimaan asian intressin huomattavasti alhaisemmaksi kuin A:n ilmoittama määrä. Valvontalautakunta ei myöskään ole aineiston perusteella havainnut, että asia olisi poikennut laajuudeltaan tai vaikeusasteeltaan tavanomaisesta urakkariidasta.

Valvontalautakunta ei ole arvioinut A:n laskutusta toimenpidekohtaisesti tai kiinnittänyt erityistä huomiota mihinkään yksittäiseen erään A:n laskuissa. Hovioikeus toteaa tältä osin kuitenkin, että erityisesti laajoissa asioissa laskutuksen kohtuullisuuden arvioiminen yksittäisten toimenpiteiden tasolla ei usein ole tarkoituksenmukaista, vaan arvio perustuu viime kädessä tehtävän laadun, laajuuden ja sen vaatiman työmäärän kokonaisvaltaiseen arviointiin.

Hovioikeus katsoo asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen, ettei valvontalautakunnan arviota toimeksiannon luonteesta voida pitää ilmeisen virheellisenä. Valvonta-asian muutoksenhaun puitteissa ei ole mahdollista tyhjentävästi arvioida, miten kyseisessä riita-asiassa esitetyt yksittäiset vaatimukset mahdollisesti olisivat menestyneet, kun asia sittemmin on päättynyt sovintoon.

Hovioikeus pitää mahdollisena, että A:n asiakkaat ovat hänen kertomallaan tavalla edellyttäneet asian luonteeseen nähden tavanomaista enemmän tai tavanomaisesta poikkeavia toimenpiteitä. Tältä osin valvonta-asioissa on kuitenkin tyypillisesti katsottu, että asianajajan tulee myös itsenäisesti kyetä arvioimaan, mitkä toimenpiteet todella ovat asian hoitamisen kannalta tarpeellisia. Tarpeettomien kustannusten välttäminen kuuluu asianajajan ammattitaitovaatimukseen, ja asianajajan tulee tarvittaessa ohjata asiakastaan asian vaatima ajankäyttö, kustannustehokkuus ja todennäköinen lopputulos huomioiden (ks. valvontalautakunnan täysistunto 2.10.2015 § 5, Helsingin hovioikeus 28.10.2016 nro 1575 dnro H 16/594).

Hovioikeus katsoo edellä mainitut seikat huomioon ottaen, että valvontalautakunta on voinut sen ratkaisusta ilmenevin perustein harkintavaltansa puitteissa katsoa A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunnossa esitetyt seikat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Valvontalautakunta on määrännyt A:lle seuraamuksena varoituksen, mitä ei voida pitää kohtuuttomana. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ole.

Kantelijoiden oikeudenkäyntikuluvaatimus

Oikeuskäytännössä on katsottu, että kuultavana oleva kantelija ei ole valvonta-asiassa asianajajan vastapuoli hovioikeudessa. Hänellä ei myöskään ole väliintulijan asemaa. Näin ollen kantelijalla ei ole katsottu olevan oikeutta korvaukseen oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa (KKO 2008:5).

Edellä mainituilla perusteilla A ei ole asian lopputuloksesta huolimatta velvollinen korvaamaan kantelijoiden oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa.
 

  • Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 9.10.2017.

Kirjoita Edilexiin

Lakikirjat       Lakikirjat

www.lakikirja.com

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)