Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

31.7.2017 9.37 KHO palautti ennakkoperintää koskevan asian HAO:lle suullisen käsittelyn toimittamista varten ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi

KHO palautti ennakkoperintää koskevan asian HAO:lle suullisen käsittelyn toimittamista varten ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi

Asiassa oli KHO:ssa ratkaistavana kysymys siitä, tuleeko A Oy:n suorittaa ennakonpidätys B:lle maksamistaan palkoista sillä perusteella, että B on katsottava Suomessa yleisesti verovelvolliseksi tai ettei häneen tule sovellettavaksi TVL 77 §:n ulkomaantyötuloa koskeva säännös. Asiassa on erimielisyyttä lähinnä siitä, missä B on oleskellut ja missä hänellä on ollut varsinainen asunto ja koti sekä missä hän on työskennellyt. Asiassa on keskeisesti kyse esitetyn selvityksen luotettavuudesta. Näissä olosuhteissa asian asianmukainen selvittäminen olisi edellyttänyt, että HAO olisi tiedustellut yhtiön halukkuutta suullisen käsittelyn toimittamiseen sekä tämän jälkeen harkinnut suullisen käsittelyn toimittamisen tarvetta joko yhtiön pyynnöstä tai omasta aloitteestaan. KHO:ssa yhtiö oli pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista todistajien kuulemiseksi edellä mainituista seikoista. Edellä olevan perusteella ja koska suullisella käsittelyllä voi olla esitetyissä olosuhteissa merkitystä asian selvittämisessä, HAO:n päätös oli kumottava ja asia oli palautettava HAO:lle suullisen käsittelyn toimittamista varten ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi. (Julkaisematon 31.7.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.