Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

7.7.2017 11.10 KHO: Maatalouden harjoittajana oli pidettävä tuloverotuksessa jakamatonta kuolinpesää – kuolinpesän ja lesken yksityisoikeudellisilla maatilan omistussuhteilla ei ollut merkitystä

Asiassa oli KHO:n mukaan kyse siitä, oliko toisen puolison kuolinvuotta seuraavana verovuonna maa- ja metsätalouden harjoittajana pidettävä kuolinpesää, vai onko maa- ja metsätaloutta katsottava harjoitetun verotusyhtymänä, jonka osakkaina olivat kuolinpesä ja leski. Asiassa leski B oli yksin omistanut 90 % maatilakokonaisuudesta, mutta vuonna 2011 kuollut A oli harjoittanut puolisonsa kanssa maataloutta ja hänen työpanoksensa oli ollut 100 prosenttia. Ositusta ei ollut tehty. Hallinto-oikeus oli katsonut, että kuolinpesää ja lesken maa- ja metsätaloustuloja oli verotettava verovuonna 2012 lesken ja kuolinpesän verotusyhtymänä omistussuhteiden mukaan. KHO katsoi, että oikeuskäytännön ja tuloverolain esitöiden mukaan maatalouden harjoittajana ja verovelvollisena oli pidettävä A:n jakamatonta kuolinpesää. Sen sijaan metsätalouden osalta A.n kuolinpesän oli katsottava harjoittaneen metsätaloutta verotusyhtymänä verovuonna 2012. 

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.