Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

6.7.2017 10.35 KHO: Suomi oli vastuussa valittajan hakemuksen käsittelemisestä kansainvälisen suojelun osalta vastuunmäärittämisasetuksen perusteella

KHO: Suomi oli vastuussa valittajan hakemuksen käsittelemisestä kansainvälisen suojelun osalta vastuunmäärittämisasetuksen perusteella

Maahanmuuttovirasto oli jättänyt Afganistanin kansalaisen A:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta ja käännyttänyt hänet Saksaan, koska hänet oli rekisteröity turvapaikanhakijaksi Saksassa ennen kuin hän oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen. A vaati, että hakemus oli tutkittava ja käsiteltävä Suomessa, koska hänen avopuolisonsa B ja heidän yhteinen lapsensa olivat Suomessa. KHO:n mukaan A oli voinut EU:n vastuunmäärittämisasetuksen nojalla tehtyä siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota tehokkaasti siihen, että asetuksen III luvussa esitettyä vastuuperustetta oli sovellettu virheellisesti. Kun otettiin huomioon valittajan ilmoitus siitä, että hän oli asunut B:n kanssa Iranissa ja Suomessa yhteensä usean vuoden ajan avioliitonomaisissa olosuhteissa ja erityisesti se, että hän oli luotettavasti selvittänyt olevansa B:n lapsen isä, A oli näyttänyt, että hänellä oli Suomessa asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja perheenjäseniä. B oli kirjallisesti ilmoittanut haluavansa, että A:n turvapaikkahakemus käsitellään Suomessa. Näillä perusteilla Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi ja kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimiseksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.