Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

21.6.2017 15.06 Laittoi ruumiin säkkiin ja siirsi kottikärryillä toisen talon kellariin - miehen ei näytetty syyllistyneen tappoon, kuolemantuottamukseen tai törkeään pahoinpitelyyn - kuolleen miehen naisystävän ei näytetty syyllistyneen pelastustoimen laiminlyöntiin

Laittoi ruumiin säkkiin ja siirsi kottikärryillä toisen talon kellariin - miehen ei näytetty syyllistyneen tappoon, kuolemantuottamukseen tai törkeään pahoinpitelyyn - kuolleen miehen naisystävän ei näytetty syyllistyneen pelastustoimen laiminlyöntiin

HO katsoi kuten KO, että A:n kuolinsyy oli jäänyt selvittämättä. Näyttämättä oli siten jäänyt myös se, että syytteessä kuvatut nyrkeillä lyömiset ja potkimiset olisivat aiheuttaneet A:n kuoleman. Tämän vuoksi syytteet taposta ja kuolemantuottamuksesta oli hylättävä. Törkeää pahoinpitelyä koskevan syytteen osalta todettiin mm., että se, että vastaaja oli piilottanut A:n ruumiin, oli varsin poikkeuksellista ja viittasi vahvasti vastaajan syyllisyyteen. Asiassa esitetystä muusta näytöstä ei kuitenkaan ollut saatavissa tukea syytteessä väitetylle menettelylle. Ruumiin siirtämisen motiivina vastaajalla oli voinut olla muiden henkilöiden suojeleminen tai KO:n mainitsema halu olla ottamatta yhteyttä poliisiin. HO katsoi kuten KO näyttämättä jääneen, että vastaaja olisi syyllistynyt siihen törkeään pahoinpitelyyn, josta syyttäjä oli hänelle toissijaisesti vaatinut rangaistusta. Kuolleen miehen naisystävän ei puolestaan näytetty syyllistyneen pelastustoimen laiminlyöntiin. (Vailla lainvoimaa 21.6.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.