Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Verotus

15.6.2017 11.32 (päivitetty 13.12.2017 11.49) Hovioikeuden tuomio autoverosta kannetun arvonlisäveron (elv) korvausvelan vanhentumisesta - valtio vapautettiin kaikesta korvausvelvollisuudesta

Hovioikeuden tuomio autoverosta kannetun arvonlisäveron (elv) korvausvelan vanhentumisesta - valtio vapautettiin kaikesta korvausvelvollisuudesta

Kantaja oli 29.7.2003 tehnyt veroilmoituksen Tullille EU:n alueelta Suomeen tuodusta käytetystä henkilöautosta. Autosta oli Tullin 13.10.2003 tekemällä autoveropäätöksellä määrätty maksettavaksi autoveron lisäksi autoverolle kannettua arvonlisäveroa (elv) 1.241,61 euroa. Päätökseen ei ollut haettu muutosta. Kantaja oli vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaaman kantajalle vahingonkorvauksena autoverosta kannetusta arvonlisäverosta 1.241,61 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 16.8.2013 lukien. HO katsoi, että vanhentumisaika oli alkanut 19.3.2009 (EUT:n tuomio C-10/08). Vanhentuminen oli katkaistu vasta kanteen vireillepanolla 16.7.2013. Velka oli vanhentunut ja kanne oli sillä perusteella hylättävä. Suomen valtion / Tullin ja A:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylättiin. (Lainvoimainen)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.