Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

29.5.2017 14.03 Hovioikeuden tuomio isännöintiyhtiön kirjanpitäjien oikeudesta lyhennettyyn viiden tunnin työaikaan juhlapyhinä ja työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta

Hovioikeuden tuomio isännöintiyhtiön kirjanpitäjien oikeudesta lyhennettyyn viiden tunnin työaikaan juhlapyhinä ja työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta

HO totesi mm., että kysymyksessä olevan kaltaisessa edussa voidaan pitää lähtökohtana, kun sitä ei ole nimenomaisesti sisällytetty työsopimuksiin, että kyse on pikemminkin työnantajan sallimasta menettelystä kuin sitovasta työsuhteen ehdosta. HO katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella työnantajan olisi katsottava tarkoittaneen, että etu olisi osa sopimussidonnaista työajan sääntelyä, tai työntekijöillä olisi ollut perusteltua aihetta uskoa, että etu olisi tarkoitettu sitovaksi työsuhteen ehdoksi tai että sen olisi katsottu muodostuneen sellaiseksi. Asiassa ei ollut myöskään ilmennyt seikkoja, joiden perusteella työnantajan olisi katsottava rikkoneen TSL 2 luvun 2 §:ssä säädettyä työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimusta. KO:n tuomiota, jolla työntekijöiden vahvistus- ja suoritekanteet oli hylätty, ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 29.5.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.