Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

26.5.2017 15.30 Työsopimus purettiin sairausloman aikana - hovioikeuden tuomio työsyrjinnästä maksettavista korvauksista, syyteoikeuden ja korvausvaatimuksen vanhentumisesta sekä korvausvastuusta

KO oli tuominnut yhtiön toimitusjohtajan työsyrjinnästä 20 päiväsakon rangaistukseen. A oli vaatinut korvausta rikoksen hänelle aiheuttamasta taloudellisesta menetyksestä. Estettä korvausvaatimuksen esittämiselle rikosprosessissa mainitulla perusteella ei ollut. Syyteoikeus 6.8.2013 tehdystä työsyrjinnästä ei ollut vanhentunut, kun toimitusjohtajalle oli annettu haaste 15.7.2015 laillisesti tiedoksi. Näin ollen A:n vaatimus ei ollut vanhentunut. HO hyväksyi KO:n johtopäätöksen siitä, että yhtiö oli velvollinen korvaamaan toimitusjohtajan rikoksesta A:lle aiheutuneen taloudellisen vahingon. Yhtiön toimitusjohtaja oli tehnyt rikoksen yhtiön toiminnassa, yhtiön puolesta ja sen hyväksi. HO katsoi vastaavasti asiassa lausutuin perustein, että yhtiö oli yhteisvastuullisesti toimitusjohtajan kanssa velvollinen korvaamaan myös rikoksesta aiheutuneen kärsimyksen. Asiassa mainituin perustein korvaus taloudellisesta menetyksestä oli korotettava 12 007,78 euroksi. HO hyväksyi KO:n ratkaisun loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrän (1 000 €) osalta. (Vailla lainvoimaa 26.5.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.