Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

16.5.2017 9.44 KKO:n ratkaisu siitä, oliko naispuolista työntekijää kohdeltu tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla, kun hänelle ei ollut maksettu työehtosopimuksen mukaista palkkaa äitiysvapaan ajalta siksi, että työehtosopimuksen työssäoloaikaa koskeva ehto ei ollut täyttynyt hänen edellisen lapsensa vuoksi pidetyn perhevapaan johdosta

KKO:n ratkaisu siitä, oliko naispuolista työntekijää kohdeltu tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla, kun hänelle ei ollut maksettu työehtosopimuksen mukaista palkkaa äitiysvapaan ajalta siksi, että työehtosopimuksen työssäoloaikaa koskeva ehto ei ollut täyttynyt hänen edellisen lapsensa vuoksi pidetyn perhevapaan johdosta

R oli palannut työhön hoitovapaalta 1.9.2008 ja jäänyt uudelleen äitiysvapaalle 18.12.2008. R:n työsuhteeseen sovelletun työehtosopimuksen mukaan "uusi palkallinen vapaajakso seuraavan lapsen johdosta edellyttää kuuden kuukauden työssäolojakson täyttymistä perhevapaajaksojen välillä". R:lle ei ollut maksettu toisen äitiysloman aikana palkkaa. R oli asetettu välillistä syrjintää koskevan kiellon vastaisesti eri asemaan hoitovapaan käyttämisen vuoksi ja siten vanhemmuuden ja perheenhuoltovelvollisuuden perusteella. Työnantaja oli velvollinen maksamaan R:lle tasa-arvolain mukaista hyvitystä syrjinnästä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.