Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta, Julkisoikeus

17.5.2017 14.00 Apulaisoikeusasiamies havaitsi puutteita talous- ja velkaneuvonnassa

Apulaisoikeusasiamies havaitsi puutteita talous- ja velkaneuvonnassa

Kilpailu- ja kuluttajavirastosta saadun tiedon mukaan kysymys siitä, miten talous- ja velkaneuvonta tullaan järjestelemään, on työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän talous- ja velkaneuvonnan nykytilasta ja järjestämisvaihtoehdoista laaditun selvityksen mukaisesti esitettyjen vaihtoehtojen ja sen seurauksena myös toiminnan valvonnan ja ohjauksen osalta riippuvainen poliittisesta päätöksenteosta asiassa. Apulaisoikeusasiamies katsoi, että asiassa ei ollut syytä arvioida valvonta- ja seurantamenettelyjä laajemmin ainakaan tässä vaiheessa. Apulaisoikeusasiamies totesi yleisellä tasolla, että mainitussa selvityksessäkin havaittiin talous- ja velkaneuvonnan laadussa puutteita. Saadun selvityksen mukaan ne johtuvat ohjeistuksen ja yhteisen tietojärjestelmän puutteista talous- ja velkaneuvojien osaamisessa olevien merkittävien erojen lisäksi. Apulaisoikeusasiamies pitää tärkeänä, että menettely perustuisi yhtenäisiin ohjeisiin ja että asioiden kirjaamisella tietojärjestelmään saavutetaan asiakkaiden yhdenvertaisuuden toteutuminen. Julkisella vallalla on perustuslain 22 §:n mukaan velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, mikä talous- ja velkaneuvonnan nykytilanteessa on vaarantunut.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.