Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

2.5.2017 10.10 OTT, KKO:n presidentti Timo Esko: Asianajajaetiikka, laki ja tuomioistuimet

OTT, KKO:n presidentti Timo Esko: Asianajajaetiikka, laki ja tuomioistuimet

Siitä, että asianajajien kurinpitotoiminta on ammattikunnan sisäistä toimintaa, on ajan mittaan jouduttu tinkimään. Valvontalautakunnassa on nykyään myös merkittävä asianajajakunnan ulkopuolinen edustus. Muutoksenhakuvaiheessa valvonta-asiat tulevat kokonaan muiden kuin asianajajien tutkittavaksi. Kun useimmat asianajajien kurinpitoasiat eivät tavallisesti tule yleisten tuomioistuinten tutkittavaksi lainkaan, näiden juttujen tausta on vaarassa jäädä tuntemattomaksi muutoksenhakuasteissa. Eettisten sääntöjen luonteesta johtuu, että puhtaaksiviljellyn periaatteen mukaan niitten soveltamisen tulisi kuulua yksin oman ammattikunnan edustajien toimivaltaan. Periaatteen puhtaudesta on kuitenkin jouduttu luopumaan sekä ensiasteessa valvontalautakunnassa että muutoksenhakuasteessa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Asian voidaan kuitenkin ajatella olevan järjestettävissä muutoksenhakuasteessa etiikan teorian näkökulmasta moitteettomalle kannalle, jos muutoksenhakutuomioistuin rajoittuu tutkinnassaan siihen, että tarkastaa vain menettelyn oikeellisuuden sekä sen, ettei valvontalautakunnan ratkaisu ole ilmeisen kohtuuton. Tähän suuntaan onkin viime aikoina menty, OTT, KKO:n presidentti Timo Esko kirjoittaa Defensor Legis -lehden Matti Ylöstalon syntymästä 100 vuotta -teemanumerossa. Kirjoitus on juhlaesitelmä, joka pidettiin Asianajajaoikeuden killan professori Matti Ylöstalon (s. 4.2.1917) kunniaksi 3.2.2017 järjestetyssä muistoseminaarissa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.