Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

12.4.2017 16.00 Hovioikeuden ratkaisu työsuhteen irtisanomisesta alkoholin käytön vuoksi

Hovioikeuden ratkaisu työsuhteen irtisanomisesta alkoholin käytön vuoksi

Hovioikeus totesi, että A:n laiminlyönnit ilmenivät myös hänelle annetuista kolmesta viimeisestä varoituksesta, joista kaksi oli annettu hänelle tiedoksi 6.10.2014 ja viimeinen irtisanomispäivänä 3.11.2014. Varoituksissa oli muun muassa todettu A:n haisseen alkoholille sekä lähteneen luvatta töistä sekä alisuoriutuneen työssään. Näillä asiakirjoilla ei ollut varoituksina asiassa merkitystä, sillä kyseisten varoitusten osalta A:lle ei ollut tosiasiassa varattu mahdollisuutta parantaa menettelyään, koska hän oli ollut sairauslomalla 6.10.-3.11.2014. Varoitukset olivat kuitenkin osoitus siitä, että 17.1.2014 annetun varoituksen jälkeen kyseisessä varoituksessa yksilöity A:n menettely oli edelleen jatkunut, mitä myös todistaja K:n kertomus tuki. Kyse ei ollut yksittäisestä teosta tai laiminlyönnistä vaan jatkuvasta toimintatavasta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että 17.1.2014 annetussa varoituksessa mainituille seikoille oli voitu perustellusti antaa merkitystä, kun A oli 3.11.2014 irtisanottu. (Vailla lainvoimaa 12.4.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.