Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

3.4.2017 13.10 Hovioikeuden ratkaisu perusteettomasta edusta avoliiton purkautuessa

Hovioikeuden ratkaisu perusteettomasta edusta avoliiton purkautuessa

Asiassa esitetty näyttö siitä, missä tarkoituksessa A oli kanteessa mainittuja töitä tehnyt, oli jäänyt vaillinaiseksi. Oli siten täysin mahdollista, että metsätöiden harjoittaminen, vähäinen rakennustoiminta ja huonekalujen entisöinti olivat olleet A:n harrastus ja että A oli tehnyt näitä töitä panoksenaan yhteistalouden hyväksi, kun B oli huolehtinut kotitaloustöistä ja lasten hoidosta. A:n tekemiä metsätöitä, rakentamista ja huonekalujen entisöintiä ei hovioikeuden mukaan voitu muutoinkaan rinnastaa KKO:n ennakkopäätöksissä tarkasteltuihin tilanteisiin, joissa suoritukset olivat olleet merkittäviä ja joissa panostus oli tehty sillä oletuksella, että avoliitto jatkuu ja kantaja voi käyttää rakennusta yhdessä avopuolisonsa kanssa joko pysyvään asumiseen tai virkistyskäyttöön. Mainitut seikat puhuivat A:n kanteen hyväksymistä vastaan, kuten myös yhteistalouslain 8 §:n 1 momentin esitöistä ilmenevä lausuma, jonka mukaan ”muita esimerkkejä mahdollisista hyvitykseen oikeuttavista panoksista ovat merkittävä rakennus- ja korjaustyö tai vastaavan varallisuuden sijoittaminen toisen omistamaan rakennukseen tai muuhun omaisuuteen tai pitkäaikainen hoivatyö kotona toisen avopuolison hyväksi”. Vaikka lausuma koskee yhteistalouslain tulkintaa, myös siitä ilmenee, että korvattavien suoritusten on oltava taloudelliselta arvoltaan merkittäviä. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että kanteessa tarkoitettuja töitä ei voitu pitää niin merkittävinä, että ne tulisivat korvattaviksi perusteettomana etuna. Yhteenvetona hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että B olisi saanut A:n kustannuksella sellaista perusteetonta etua, joka hänen tulisi velvoittaa korvaamaan A:lle. (Vailla lainvoimaa 3.4.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.