Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

24.3.2017 13.10 Hovioikeus punnitsi sananvapautta ja kunnian suojaa verkkoviestinnässä viidessä tapauksessa – vaatimukset verkkoviestin poistamisesta ja hävittämisestä jätettiin tutkimatta

Hovioikeus punnitsi sananvapautta ja kunnian suojaa verkkoviestinnässä viidessä tapauksessa – vaatimukset verkkoviestin poistamisesta ja hävittämisestä jätettiin tutkimatta

Voimassa olevan rikoslain 10 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan menettämisseuraamusta koskeva asia voidaan käsitellä joko sen perustavaa rikosta koskevan syytteen yhteydessä tai yksinään omana asianaan. Säännökseen on kirjattu jo aiemmin vallinnut oikeustila (HE 4/2016 vp eri kohdin sekä ratkaisut KKO 1938 I 24 ja KKO 2014:72). Verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräys voidaan rinnastaa menettämisseuraamukseen, joten asianomistaja voi ajaa verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräystä myös omana asianaan ilman syytettä. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta siihen, että asianomistajan oikeus esittää vaatimus on rikoslain 10 luvun 9 §:ssä säädetyllä tavalla toissijainen. A ei esittänyt selvitystä siitä, että syyttäjä olisi tehnyt päätöksen jättää verkkoviestin poistamis- ja hävittämisvaatimus esittämättä tai että esitutkinta asiassa olisi päätetty jättää toimittamatta kokonaan tai loppuun asti. Näin ollen A:n vaatimus verkkoviestin poistamisesta ja hävittämisestä jätettiin tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 24.3.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.