Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

20.3.2017 11.49 Hovioikeuden ratkaisu Adulta Oy:n konkurssipesän asiassa

Helsingin hovioikeus on antanut tuomion Adulta Oy:n entisten hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa asiassa. Hovioikeus hylkäsi vahingonkorvauskanteen. Hovioikeus saamansa selvityksen perusteella katsoi, että Adulta Oy:n organisaatiossa ei ole ollut sellaisia vahinkoon syy-yhteydessä olevia puutteita, jotka ilmentäisivät edes lievää huolimattomuutta hallituksen jäsenten tai yhtiön toimitusjohtajan puolelta. Johto ei myöskään ollut menetellyt Adulta Oy:n varainhoidon ja sen valvonnan taikka yhtiön toimintaan liittyvän riskienhallinnan osalta huolimattomalla tavalla, joka olisi syy-yhteydessä vahinkoon. Hovioikeus o katsoi, että yhtiön hallitus ei ollut menetellyt huolimattomasti saatuaan tiedon Opetushallituksen tarkastuskertomuksesta toukokuussa 2008.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.