Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö, Julkisoikeus

15.3.2017 15.00 KHO hylkäsi valituksen ministeriön päätöksestä jolla oli hylätty Valtimon kunnan hakemus oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin myönnettävästä valtionavustuksesta

KHO hylkäsi valituksen ministeriön päätöksestä jolla oli hylätty Valtimon kunnan hakemus oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin myönnettävästä valtionavustuksesta

Asiassa oli KHO:ssa ratkaistavana, oliko opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä pidettävä valituksessa esitetyillä perusteilla hallintolainkäyttölain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastaisena. KHO katsoi, että opetus- ja kulttuuriministeriö oli voinut hylätä Valtimon kunnan avustushakemuksen hakemuksen sisältöä koskevan puutteellisuuden vuoksi. Kun otettiin huomioon asiakirjoista ilmenevä hakemuksen ja sen liitteiden sisältö ja muu kunnan antama hanketta koskeva selvitys, opetus- ja kulttuuriministeriö oli voinut katsoa, että erityisesti kunnan toimittama hankesuunnitelma sekä koulukeskuksen A-rakennusta koskeva kuntoarvioraportti olivat olleet siten puutteellisia, ettei niistä käynyt ilmi asetuksen 5 §:ssä edellytetyt ja ministeriön hakuohjeessa täsmennetyt avustuksen myöntämiseksi vaaditut tiedot. Valtimon kunnan valituksessa ei ollut esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella opetus- ja kulttuuriministeriön olisi katsottava valittajan avustushakemusta käsitellessään ja asian ratkaistessaan menetelleen asiassa sovellettavien säännösten vastaisesti tai muullakaan tavalla ylittäneen harkintavaltansa asiassa. Päätös ei ollut hallintolainkäyttölain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Valitus oli näin ollen hylättävä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.