Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

13.3.2017 8.00 Hovioikeus tuomitsi vangitsemispäätöksen salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja ulkopuoliselle ilmaisseen asianajajan salassapitorikkomuksesta sakkoihin - vain vangitsemispäätöksen julkisesta versiosta ilmenevät seikat olisi saanut ilmaista

Hovioikeus tuomitsi vangitsemispäätöksen salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja ulkopuoliselle ilmaisseen asianajajan salassapitorikkomuksesta sakkoihin - vain vangitsemispäätöksen julkisesta versiosta ilmenevät seikat olisi saanut ilmaista

HO tuomitsi A:n salassapitorikkomuksesta 15 päiväsakon rangaistukseen, koska hän oli ilmaissut päämiehensä C:n vangitsemispäätöksessä salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja ulkopuoliselle B:lle. Syyksilukemisen kannalta ei ollut merkitystä, vaikka A oli saanut samat tiedot C:ltä, tutkinnanjohtajalta ja oman päättelynsä perusteella. A olisi saanut ilmaista B:lle vain ne seikat, jotka ilmenevät KO:n vangitsemispäätöksen julkisesta versiosta eli sen, että C on määrätty vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä törkeästä kiristyksestä ja että epäillyn rikoksen tekoaika on ollut 16.-18.12.2012. A:n B:lle antamat tiedot koskivat rikoksen tekotapaa ja poliisin suorittamia tutkintatoimenpiteitä, jotka olivat olleet KO:n antaman salassapitomääräyksen perusteella salassapidettäviä. A:n menettely täytti salassapitorikoksen tunnusmerkistön. KO:n tuomiota muutettiin. Syyte B:tä vastaan yllytyksestä A:n rikokseen hylättiin näyttämättömänä. (Vailla lainvoimaa 13.3.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.