Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

7.3.2017 11.50 Kahden euron vahingonkorvausvaatimuksen esittäneellä kuluttajalla ei katsottu olleen oikeussuojan tarvetta - hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa

Kahden euron vahingonkorvausvaatimuksen esittäneellä kuluttajalla ei katsottu olleen oikeussuojan tarvetta - hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa

KO oli todennut, että oikeussuojan tarve on yksi oikeudenkäynnin edellytys. Vaaditun hyvityksen määrä oli ainoastaan 2 euroa. Kantajalla ei siten voinut olla asiassa ainakaan mitään taloudellista intressiä ja oikeussuojan tarvetta. Haastehakemuksen perusteella mitään muutakaan oikeussuojan tarvetta ei voitu arvioida kantajalla asiassa olleen. Kun kantajalla ei ollut asiassa oikeussuojan tarvetta eikä hän ollut esittänyt mitään järkevää ja oikeusturvan kannalta hyväksyttävää syytä kanteen nostamiselle, ei perustetta oikeudenkäyntiin ollut olemassa. Koska kanne jätettiin tutkimatta ei ollut myöskään perustetta tutkia kantajan esittämää oikeudenkäyntikuluvaatimusta. Kantaja vapautettiin kuitenkin tuomioistuinmaksusta. (Vailla lainvoimaa 7.3.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.