Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö, Julkisoikeus

27.2.2017 8.35 KHO katsoi HAO:n tavoin ettei Suomen riistakeskuksella ollut valitusoikeutta Itäisen Suomenlahden kansallispuiston järjestyssäännöstä – järjestyssääntöä ei muutettu toisenkaan valituksen johdosta

KHO katsoi HAO:n tavoin ettei Suomen riistakeskuksella ollut valitusoikeutta Itäisen Suomenlahden kansallispuiston järjestyssäännöstä – järjestyssääntöä ei muutettu toisenkaan valituksen johdosta

Hallinto-oikeus totesi, että Suomen riistakeskus ei ole luonnonsuojelulain 61 §:ssä tarkoitettu asianosainen, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea. Luonnonsuojelulaissa ei säädetä viranomaisen valitusoikeudesta, joten viranomaisen valitusoikeutta kyseessä olevaan päätökseen oli näin ollen arvioitava hallintolainkäyttölain perussäännöksen nojalla. Pääasian osalta HAO totesi muun muassa, että järjestyssäännön hyväksymispäätöksellä ei voida eikä ole voitu lisätä tai poistaa kansallispuistoon kuuluviksi määriteltyjä alueita. Näin ollen myöskään hallinto-oikeus ei voinut ottaa kantaa kansallispuiston rajaukseen. Kansallispuiston järjestyssäännön antamista koskevalla päätöksellä ei myöskään voida sitovasti määritellä paikallisen asukkaan käsitettä, koska paikallisen asukkaan määrittelyssä on kysymys eräistä valtion omistamille alueille perustetuista kansallispuistoista ja luonnonpuistoista annetun asetuksen tulkinnasta. KHO ei muuttanut HAO:n päätöstä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.