Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

9.2.2017 15.15 Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja pesänjakajan päätöksen saatavan maksettavaksi määräämisestä omaisuuden erottelussa

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja pesänjakajan päätöksen saatavan maksettavaksi määräämisestä omaisuuden erottelussa

Koska osakkeiden ostamisen kautta A ja B olivat saaneet omistukseensa yhtiön omistaman tontin, jolle A ja B olivat sittemmin rakentaneet paritalon, hovioikeus katsoi selvitetyksi, että kyseinen 143.000 euron suoritus oli tullut B:n hyväksi siten, että B ei ollut oikeutettu saamaan tältä osin omaisuuden erottelussa hyvitystä A:lta. Ottaen erityisesti huomioon maksutapahtumien keskinäisen ajallisen ja asiallisen yhteyden sekä sen seikan, että B oli hyväksynyt riidattomaksi, että A oli maksanut 525.000 euron kauppahinnasta vähennettäväksi yhteisiä kuluja 10.000 euroa, hovioikeus piti riittävästi selvitettynä, että koko tarkemmin selvittämättä oleva 12.000 euron kauppahintaosuus oli tullut B:n hyväksi siten, että B ei ollut oikeutettu saamaan myöskään tältä osin omaisuuden erottelussa hyvitystä A:lta. (Vailla lainvoimaa 9.2.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.