Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

30.1.2017 14.01 Hovioikeus: Vahingonkorvauksen turvaamiseksi määrätystä 3.783.575 euron vakuustakavarikosta mahdollisesti aiheutuvan vahingon varalle asetettavalle vakuudelle ei ollut erityistä syytä

Asiassa oli erityisen syyn osalta vedottu muun muassa siihen, että vakuustakavarikon täytäntöönpano vahingoittaisi merkittävästi ja peruuttamattomasti A:n ja B:n yritystoimintaa. Vakuuden asettaminen on rikosprosessuaalisen vakuustakavarikon ollessa kysymyksessä poikkeus pääsäännöstä ja siten asianomistajan kannalta kohtuullista vain poikkeustapauksissa. Asianomistajalla on myös korvausvastuu tarpeettomasti haetusta turvaamistoimesta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta vastaajalle. Näin ollen mainittu väite ei muodostanut sellaista laissa tarkoitettua erityistä syytä, jonka nojalla yhtiöt olisi tullut velvoittaa asettamaan vakuus. Myöskään sillä, että vaatimus vakuustakavarikosta oli esitetty vasta syytteen nostamisen jälkeen tai että syyttäjän ilmoittama rikoksella aiheutettu vahinko poikkesi merkittävästi vaaditusta vahingonkorvauksesta, ei ollut ratkaisevaa merkitystä asiaa arvioitaessa. Asiassa ei siten ollut edellytyksiä velvoittaa Oy X Ab:tä ja sen myötäpuolia asettamaan vakuutta vakuustakavarikon määräämisen yhteydessä. (Vailla lainvoimaa 30.1.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.