Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

27.1.2017 9.32 13-vuotiasta tyttöä kadulla kaksi kertaa kovasti halannut ja kätensä osittain tytön housujen sisäpuolelle työntänyt tuntematon mies syyllistyi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön - kysymys ei ollut yrityksestä

Kysymyksessä oli ollut seksuaalisesti olennainen teko. Teko oli ollut omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä. Vastaajan menettely täytti lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Kysymys ei ollut yrityksestä, vaan täytetystä teosta. Asiassa ei ollut esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla lievennetyn rangaistusasteikon soveltaminen olisi vastaajan terveydentilan johdosta ollut perusteltua tai että hänen syyntakeisuuttaan olisi ollut syytä pitää osaksikaan alentuneena. Oikeudenmukaisena seuraamuksena pidettiin 4 kuukauden vankeusrangaistusta, joka voitiin tuomita ehdollisena. Rangaistuksen mittaamisessa otettiin huomioon esitutkinnan pitkä kesto. (Vailla lainvoimaa 27.1.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.